Kipsitasoitetta lautalattioissa

Joku oli joskus päätynyt blogiini googlesta hakiessaan tietoa kipsin poistamisesta lautalattiasta. Lattia lienee tasoitettu kipsillä 60-luvulla muovimattojen asennuksen yhteydessä, ja todella tiukassa se lautojen pinnassa pysyy vuosikymmenten kuluttuakin. Kaikenlaisia rapsutuskeinoja ja rapsuttimia turhaan kokeiltuani kuulin jostain että kipsi saattaisi irrota fairyvedellä. Ja niinhän se totisesti lähtikin irtoamaan. Ensin testailin fairyveteen (pari teelusikallista vanhaa kunnon vihreää fairya ämpärilliseen vettä) kastettua juuriharjaa, mutta parhaaksi poistokeinoksi osoittautui tavallinen metallilasta. Kaadoin fairyvettä pienelle alueelle, annoin liota n.10 minuuttia ja nostelin kipsin lastalla irti. Pelkkä vesi ei tehonnut ollenkaan yhtä hyvin.


Lastarallin jälkeen tarvittiin vielä uutteraa hankausta ja puunausta märän kipsin siivoamiseksi. Ja sitten hiomakonetta ja maalipesua...


Ja oi sitä onnea kun sai levittää ensimmäisen kerroksen lattiamaalia. Vanhan maalin poistaminen kokonaan olisi saattanut olla hyvä idea, maalivanhus kupli uuden maalin (Permo) alla siellä täällä. Tyydyin reagoimaan kuplimiseen hokemalla rauhoittavaa remonttimantraani; "tämä on kesämökki, ei presidentinlinna." Samaisella lauseella on tasoiteltu pieniä remppavirheitä ja repsotuksia kerran jos toisenkin.

Ei heikkohermoisille

Vihreän talon kellarisauna oli lievästi sanoen parhaat päivänsä nähnyt. Arvelen että kellarissa on saunottu viimeksi joskus 80-luvun alkupuolella. Kiinnitilkittyjen tuuletusluukkujen ansiosta paneliverhous oli lahonnut puolentoista metrin korkeuteen ja lauteet imeneet lattiasta reilusti kosteutta. Jos olisin ostanut taloa vakituiseksi asumukseksi, olisi tämä "kylpylä" saattanut karkottaa ostoaatokset sukkelasti. Mutta mitäpä haittaa kosteus kesämökin kellarissa; purimme saunan puuosat pois, avasimme kaikki mahdolliset tuuletusluukut ja annamme ilman kiertää. Kellari jää toistaiseksi tyhjilleen ja saunatönö rakennetaan pihan perälle. Menneenä kesänä peseydyttiin vielä elegantisti pihalla suuressa vihreässä vesisaavissa, ilmojen niin salliessa. Jos hyvin käy, jonkinmoinen sauna lämpiää tontilla jo ensi suvena.

Puuttuva muistojen albumi

Vihreä talo on jo kuusissakymmenissä, mutta minulla on kuvamateriaalia vain viimeisestä puolesta vuodesta. Mies oli löytänyt jostakin ohjelman joka muuttaa minkä tahansa kuvatiedoston polaroid-kuvamaiseksi, vanhentaa ja kulahduttaa värit ja lisää kehykset. Kelpo huvia! Tältäkö talo näytti 70-luvulla?

Huurteinen

Oiva Toikan tuopit tulivat vihdoinkin tähänkin taloon. Olin jo ehtinyt kadehtia niitä täällä, kun sisko ilmoitti löytäneensä puolen litran vetoisia tuoppeja kahdeltakin eri kirppikseltä. Järkevänä tyttönä korjasin talteen yhteensä kahdeksan, joista kaksi siltä varalta että jokunen joskus hajoaa käytössä. Ja ne 0,3:n litran tuopitkin pitäisi löytää arkistoitavaksi vielä kun hinnat ovat kohtuullisella tasolla. Toikkalöytö köyhdytti minua 2,50 euroa kappaleelta.

Tuliaisia

Piipahdin viime viikonloppuna Brightonissa tapaamassa ystävää. Matkalta tarttui mukaan pari hienoa juttua vihreään taloon.


En voi vastustaa kukkavaloja, vai miksi näitä nyt sanoisi, valaistuja kukkia jotka ovat kuin jouluvalot. Näin hienoja ei ole ennen tullut missään vastaan; suuria magnoliankukkia, halkaisijaltaan noin 15 cm. Kukkasia on johdossa noin 15 kappaletta. Varustettu brittipistokkeella, pitää siis vielä hankkia joku härpäke jolla valot saa sopimaan suomalaiseen töpseliin.

Näitä posliininuppeja ajattelin yläkerran makuuhuoneen painavan vaatekaapin oviin, niissä ei tällä hetkellä ole vetimiä lainkaan.

Ja lopuksi Tord Boontjen hopeinen Garland -varjostin Habitatista. Salongin jalkalampun cowboyhattu päässee vihdoin muihin tehtäviin.

Kaikenlaista kangasta

Takavuosian hankin Marimekosta metrin sitä ja metrin tätä tarkoituksenani jonakin päivänä sisustaa niillä kesämökkiä. Marikuosit ovat minusta parhaimmillaan ronskisti keskenään yhdisteltyinä, kirkasta väriä kirkkaan kyljessä. Näillä saisi uudistettua ruususalongin (=alakerran ruusutapettiseinäisen makuuhuoneen) hyvin, seinät vaatisivat sitten tosin valkoisen maalin päälleen. Ja ehkä johonkin seinään palanen tätä...

Olen himoinnut seinilleni Kaipiaisen Kiurujen yötä teiniplikasta asti, vuosien varrella välillä kyllästynyt ja sitten taas uudelleen lämmennyt. Nyt voisi olla taas sen aika. Kuva tapettifirma Pihlgren & Ritolan nettisivuilta.

Ja kuvista puheenollen olen ladannut Picasa -kuvakiintiöni miltei täyteen, nyt täytyisi keksiä keino millä raivata lisätilaa. En millään kehtaisi käsitellä kaikkia blogin kuvia pienemmiksi ja ladata bloggeriin uudestaan, voikohan tuota ongelmaa kiertää jotenkin muuten kuin ostamalla maksullista lisätilaa?

Tairetta

Kaupungissa paikkaansa löytämätön nuoren taiteilijan akryylimaalaus istahti sopuisasti vihreän talon olohuoneeseen. Värit ovat - sopivasti ja kuinkas muutenkaan - kylmää pinkkiä ja chippendale-sohvan okraa.

Pikkueteinen

Keittiön ja varsinaisen eteisen väliin jää pieni, pimeä turhake-eteinen jolle ei tuntunut löytyvän mitään käyttöä ja tarkoitusta. Siellä ei ole tarpeen roikottaa vaatteitakaan, koskapa isossa eteisessä on tilava naulakko. Sisustusongelma ratkesi itsestään kun laskimme käsistämme pakettiautosta purettavaa tavarakuormaa. Mies tälläsi pikkueteiseen kaupungista tuodun taulun, minä nostin hattuhyllyn päälle Ikean korit - ja nyt pieni välitila näyttääkin oikein hyvältä.

Tantsua kyökissäkin

Väliaikainen vaaleampi 50-lukulainen ruokapöytä sai väistyä kun tämä ruokailuryhmäkaunokki vapautui kaupunkikodista. (Kuormaliina on kuvassa vielä tyylikkäästi paikallaan varmistamassa liimausten kunnollista kuivumista.) Pinkki tuoli on sattumalta samanlainen kuin tummanruskeat, en enää muista sen alkuperää enkä alkuperäistä väriä. Verhottoman ikkunan kaunistukseksi laitoin vaalenapunaista Tantsua, keittiöstä tuli heti kotoisampi ja laventelinvärinen lattia kesyyntyi harmaammaksi.

Palaset kohdallaan

Mitä sitä turhaan puristimia käyttämään kun koko komeuden kaikkine liimaliitoksineen voi pitää tiiviissä nipussa kuormaliinalla. Tuolit ovat vielä tukevassa ryhdissä ja kohtuullisessa lakassa, niitä ei tarvinnut sen kummemmin restauroida. Myöhemmin vielä kuvia ruokailuryhmästä omalla paikallaan kyökissä.

Palapeli

Vanha (siskon jostakin purkutalosta pelastama) ruokapöytä oli kipeästi uudelleenliimauksen tarpeessa.

Romunhamstraajan kanssa elämisen vaikeus

Viikonloppuna veimme Vihreään taloon kerralla yhtä ja toista nurkissa pyörinyttä pakettiautolla. Autolastiin mahtui muun muassa siskon jo blogissaan mainitsema kaappi, ruokapöytä tuoleineen, runkopatjasänky, lääkekaappi sekä kolme pahvilaatikollista astioita ja lasitavaraa. Tällaiseen on ollut avomieheni seurustelumme aikana tottuminen - tavaraa tulee ja menee, ja niitä kantaessa tulee välillä hiki.

Tuota umpipuista, jumalattoman painavaa kaappia puntattiin yläkerran makuuhuoneeseen tunti; ensin oli ruuvattava kaapin ovet irti että paino edes vähän vähenisi, lopulta irrotettava makuuhuoneen ovi saranoiltaan jotta kaappi mahtui kääntymään huoneeseen kapeasta portaikosta. Mutta olihan se taas kaiken vaivan arvoista, komero sopii huoneeseen mainiosti. Taidan maalata sen pintaan ensi kesänä jonkun herkullisen värin...

Voittaja löytyi!

Arvonta on suoritettu ja voittaja löytynyt. Onnettarena toimi avomies, kaikin tavoin puolueeton ja kelvollinen virallinen valvoja. Kiitokset vielä kaikille kommentin jättäneille, monen sanat lämmittivät kovin.

Snö -korun voitti RIIKKA ! Lähetätkö osoitteesi minulle sähköpostiin vihreatalo(ät)hotmail.com, postitan palkinnon het alkuviikosta!

Hellat

Läkkipeltiuuni näytti alkuperäisten mintunvihreiden seinien ja ruskean lattian vierellä nuhjuiselta, ja pähkäilin pitkään miten sen saisi näyttämään paremmalta. Pyörittelin jo ajatusta peltikuoren maalaamisesta, mutta lattian laventelihtava sävy ja kermanvalkoiset seinät saivatkin vanhan pellin näyttämään kylliksi raikkaammalta. Vielä pitäisi pidentää vomavirtajohtoa jottei sähköhellan tarvitsisi olla noin ahtaasti liki puuhellaa - ikkunaseinällä olisi sille runsaasti tilaa.

Lähden katsastamaan Vihreän talon talvikuntoon ja palailen sunnuntaina - silloin arvonta! Vielä ehtii osallistua kommentoimalla. Ja miten mahtavia kommentteja olettekin jo jättäneet...

Vaan on syksylläkin puolensa

Koskapa kesään on vielä tuhottoman monta kuukautta, on pian lakattava haikailemasta tuulessa hulmuilevan viljapellon perään. Syksy on mahtava; kaikki muuttuu hämäräksi ja sopivasti epätarkaksi eikä tunnelmaa tarvitse erikseen yrittää tehdä. Alemmassa kuvassa vietettiin elokuun yössä puutarhajuhlia Vihreän talon pihassa. Kaiutin nostettiin ikkunalaudalle ja vinyylilevyt soivat yömyöhään. Ja nuotio paloi.

Maisema

Tällainen on näkymä yläkerran makuuhuoneen ikkunasta, tuulessa lainehtiva viljapelto korvaa järvimaiseman. Ollapa taas pian kesä.

Uudet laudat lattiaan

Kiitokset jo tähän mennessä tulleista kommenteista edelliseen kirjoitukseeni, laitan kaiken sanomanne korvan taakse hautumaan. Jutta ideoi kommenttilootassa postausta lautalattian asentamisesta ja aloin kaivella viimekesäisten kuvien lattiaremontti -osastoa. Kuvien yläkerran makuuhuoneen lattia toteutettiin maalaisjärjellä ja Siskon neuvoilla - joku siis varmasti tekisi toisin :)
Purimme vanhaa raakalautaa (löytyi muovimattokerrosten alta) sitä mukaa kun naputtelimme uusia lautoja paikalleen. Alla olleet sanomalehti- ja purueristeet jätimme sellaisinaan uusien lautojen alle.Naulapyssyllä taikka ruuveilla lattian laitto olisi käynyt vielä sukkelammin, mutta onnistui hyvin vasaralla ja tuurnalla (vaikkakin kuulemma työmiehen etusormi vasaroinnista kipeytyikin). Ensimmäinen lauta naulattiin päältä vanhoihin koolauksiin, loppuihin lautoihin naulat lyötiin ponttiin piiloon. Alla olevan kuvan vasemmassa yläreunassa pilkottaa tuollainen pontiin piilotettu naula.
Koolaukset eivät näissä kuvissa näy, ovat sanomalehtien alla piilossa, mutta kulkevat lattiassa noin puolen metrin välein. Käytimme mökkilaatuista lattialautaa, jonka vinous välillä koetteli lattianrakentajien lihasvoimia. Olettaisin että suoran, uunikuivan laudan asentaminen sujuu vähemmällä hiellä. Vihreää taloa ei talvisin jatkuvasti lämmitetä joten uunikuiva priimalauta olisi kosteudesta todennäköisesti alkanut pullistella paikoiltaan ja ollut siten rahan hukkaa.Seinänvierustoille jätettiin laudan elämistä silmälläpitäen vajaan sentin rako, sen verran että lattialistat sen näppärästi peittävät.
Kaikenkaikkiaan lattian asentaminen oli helpompaa kuin oletin. Vaikein ja hikisin osuus taisi olla vanhojen lautojen purkaminen ja poiskantaminen sekä uusien lautojen sahaus ynnä pujottelu yläkertaan kapean portaikon kautta. Noin 13:n neliön huoneeseen meni vajaa 200 metriä lautaa ja kaksi työpäivää purkamisineen, sahaamisineen ja kantamisineen.

Ja kommentoikaahan edelleen ahkerasti, palkinto odottaa yhtä onnekasta!

Kilipailu!

Haltuuni ajelehti tällainen Snö of Swedenin turkoosi kaulakoru, ajattelin arpoa sen yhdelle tähän kirjoitukseen kommentoineista. Jätä kommentti vaikkapa siitä, minkämoisia juttuja mieluiten tässä blogissa soisit julkaistavan tai kerro mikä sisustusblogeissa yleisestiottaen on kiinnostavinta. Arvon korun tasan viikon päästä ja lähetän voittajalle; muistathan laittaa nimimerkiksesi jonkun muun kuin "anonyymi" jotta arvonta onnistuu!

Syystiski

Ulkotiskiä (keittiössä ei edelleenkään ole tiskipöytää, tai muutakaan työtasoa...) helpottamaan tarttui Tukholmasta hieno kellanvihreä tiskiteline. Se löytyi hyvin edukkaasti Södermalmilaisesta kitsch-kaupasta.