22.4.2009
Sirkustyttö
Ateneumin kirjakaupasta muutamalla eurolla ostettu Helene Schjerfbeckin näyttelyjuliste pääsi viimein paikalleen yläkertaan, sängyn jalkopäähän.
19.4.2009
Keittiö valmistuu
Huutonetistä parilla kympillä hankittu Ikean teräsihme oli loppujenlopuksi käytössä niin hyvä, että hankin keittiöön toisen samanmoisen ynnä sarjaan sopivia laatikostoja. Kaksi terästasoa nököttää nyt vierekkäin valkoisine laatikoineen. Tasojen kylkeen mahtuu vielä jääkaappi - ja sitten mun kyökkini on valmis. Putkimiestä ei keittiön rakentamisessa tarvittu, koskapa vesi tulee taloon kaivosta kantamalla, eikä viemäriäkään ole. Koko keittiö seisoo omilla jaloillaan, joten sen voi siirtää ikkunanpesun tai vaihtelunhalun eteen sattuessa.
18.4.2009
Vielä vähän
17.4.2009
Neljän euron täkit
16.4.2009
Kirppishommia
Edellisen postauksen kuvassa jo vilahtikin yksi viimeaikaisista mainioista kirppislöydöistä. Emmin mahtavan konjakinvärisen nahkavuodan ostamista, mutta onneksi järjen ääni käski toimia. Kahdeksan euroa. Lotkottaa nyt lattialla mattona mutta saattaa päätyä jotakin muutakin virkaa toimittamaan.
15.4.2009
Lavastusta
14.4.2009
Kiurut niskan päällä
Ahkeran tapetinvenytyksen ja ajoittaisen palapelin lopputulema oli se, että tapetti lopahti kesken juuri loppusuoran auettua ja ruusut jäivät vielä yhdelle seinälle pilkottamaan. Rullallinen lisää Kaipiaista on siis haettava Tapettitalosta ja urakkaa jatkettavaa seuraavalla mökkireissulla. Mutta ah, kun keittiöstä taikka olohuoneesta käsin makuuhuoneeseen kurkistelee, on näkymä kiurua kiurua vain.
Kiitokset muuten Herkun ja koukun plikoille tunnustuksesta! Mun täytyy nyt oikein keskittyen miettiä kelle kehun laitan eteenpäin. Kyllä se on maailman tyylikkäin Liivia jota tämä nirppanokka suosittelee.
13.4.2009
Kiurut ja ruusut 1-0
Kiurut ovat vihdoinkin alkaneet kiipeillä seinille. Tapanani on remontoidessa räpsiä kuvia työn edetessä, sillä tavalla pidän hitaammissakin hommissa motivaatiotani yllä. Edistymisensä näkee sitten kuvista, jos ei muuten. Ruusutapetti näyttää harmaalta ja platkulta voimakkaan sinisen Kiurujen yön rinnalla. Silti oli haikeaa kun se alkoi pikkuhiljaa peittymään uuden paperin alle.