30.1.2011

Vaaleanpunainen ovi


Talo kaipaa uutta maalia pintaansa. Kuvassa näkyvä varjon puoli on vielä kohtuullisessa kunnossa mutta eteläinen, auringon koviten korventama seinä huutaa jo apua. Seinäin väriä ei tulevassa hikisessä maalausurakassa liene tarpeen lähteä muuttamaan. Vihreä talo on kauniin sävyinen ja saanee jatkossakin olla vihreä.

Aloitin julkisivuremontin kesällä ulko-ovesta: maalasin sen uudelleen samalla värillä kuin se aiemminkin oli sivelty, somalla haalean vaaleanpunaisella.


27.1.2011

Sukset alle!


Osuin taannoin Aeron varaston muuttomyyntiin juuri sopivasti avaamisaikaan ja siellä se odotti: Tapiovaaran valkoinen Mademoiselle -keinutuoli reilusti alle puoleen hintaan. Lähes samalta istumalta löytyi ostaja jo omistamalleni jalaksettomalle versiolle. Nappasin keinutuolin kainaloon enempää miettimättä. Ja huippuostokseksihan se on osoittautunut; keinumiseen on nopeasti muodostunut tanakka riippuvuus. Tätäkin naputtelen kiikkustuolissa istuen.

(Olen lukenut innolla kommenttejanne edelliseen kesäkassipostaukseen, miten hauskaa että tuohon somaan muovisysteemiin voi niin monella liittyä läjä vahvoja suvimuistoja!)


Ilmari Tapiovaara´s rocking chair classic "Mademoiselle" is mine!
 

22.1.2011

Kirppislöytö - haaveilen salaa kesästä




Maailman paras kesäkassi on tässä. Pysyy ryhdikkäänä pyörän ohjaustangolla ja säilyttää kosteat rantapyyhkeet ilmavasti. Kauppareissulla eivät salaattipuskat litisty, avattu maitopurkkikin pysyy tarvittaessa pystyssä. Ja on sievä, 80-luvun muoviestetiikkaa. Maksoi kirpparilla euron.

I found this 80´s plastic bag at a fleamarket for one euro. Can´t wait for the summer to arrive.

.

21.1.2011

Purkit, purkit

Erilaisten purkkien ja emaliastioiden hankkiminen alkoi jo kauan ennen kuin vihreästä talosta tuli oma. Myöhäisistä teinivuosista asti olen tainnut kirpputoreilta ostella esineitä sillä ajatuksella että jonakin päivänä minulla on talo johon ne sopivat. Sininen kahvipurkki on näistä ostoksista ensimmäisiä, Sanna Annukan suunnittelema Kanteleen kutsu -purkki viimeisin. Niiden väliin, vuosien varrelle solahtavat muut; miehen löytämät Union Jack -tarjottimet, Hietalahden kirpputorilta Helsingistä ostettu naamiaispurkki, Kuja ja Muija -purkit Marimekkovuosilta ja Finelin sydänkulho latelaisesta osto- ja myyntiliikkeestä (lempikauppani, jota ei taida enää olla).


My tin jar and enamel bowl collection on the kitchen shelves. I remember the times I bought the first one of them, the blue and white "kahvia" (coffee) tin. I´ve dreamed of a house of my own and collected nice thrifted things for it since I was a teenager, years ago.




19.1.2011

Carmen


 
Lisää happokeltaista! Löysin pienemmän Carmen kääntömaljakko/kynttilänjalan parilla eurolla kirppikseltä marraskuussa. Korkeamman version toi jouluna pukki (sisko).

Two "Carmen" candle holders by Tamara Aladin in the kitchen - yellow is really making it´s way to our house.
.

17.1.2011

Peltilyhdyt




Eteisestä yläkertaan johtava portaikko on lämmittämätön ja pakkasilla hyisen kylmä. Lykkäsimme pari kynttilälyhtyä loimottamaan lämmintä valoa kylmyyteen. 

Candle light warming the stairway.

15.1.2011

Somat pyyhkeet



Ystävä antoi nipun kauniita ja simppeleitä pyyhkeitä saunaan laudeliinoiksi. "Äiti Teresa -pyyhkeet", kuvaili lahjan antaja. Ovat jonkun maan armeijan ylijäämävarastoista, käyttämättömiä ja edullisia. Suunnistimme ystävän kanssa pian joulun jälkeen Varustelekaan hamstraamaan muutaman lisää.

I got these old but unused army towels from a friend, they are just right for our black sauna.
.

13.1.2011

Kuvakavalkadi


Vihreä talohan on luikahtanut tuonne Facebookiinkin ja siellä piipahtavien iloksi latasin albumillisen kuvia katseltavaksi. Niitä voi käydä kurkkimassa vaikkei haluaisikaan virallisesti sitoutua "tykkäämään" blogista, tuo linkki vie perille.

I uploaded a bunch of photos to Vihreä talo´s Facebook page, go have a look!
.

12.1.2011

Hapokasta


Ah viisasta joulupukkia joka toi männävuonna mitä mainioimpia lahjoja. Tässä lahjuksista yksi, neljä Grapponia jälkiruokakulhoa huikeassa hapokkaan neonkeltaisessa värissä. Sopivat sarjaksi vanhempien häälahjaksi saaman kulhokaksikon kanssa.

Grapponia glassware by Nanny Still for Riihimäen lasi. I simply love the fierce yellow colour.

.

10.1.2011

Kalevalaiset


Enpä aiemmin olisi uskonut aloittavani seinälautasten keräämistä, mutta sitten alkutalvesta osui kirppiksellä näköpiiriini Raija Uosikkisen Arabialle sunnittelemia Kalevala -vuosilautasia.  Niiden värit ovat mahtavat ja kuvioiden sympaattisuus hykerryttävää, hinnatkin suht kohtuullisia jos tuuri käy. Lautasia on käsittääkseni valmistettu 1976-99, kaikki vuodet tekisi mieli nyt pikkuhiljaa kerätä. Halusin niitä liudan oikein näkyvälle paikalle jotta voin tuijotella niiden yksityiskohtia aina vaan. Olohuoneen seinälle vasta ripustetut kaunottaret löytyivät ihanan lukijani Sadun ansiosta, kiitos vielä!


Kalevala annual plates in my living room by Raija Uosikkinen for Arabia (In production 1976-99).





9.1.2011

Vuosi vihreässä talossa - joulukuu 2010





Joulukuun pakkasissa kannettin halkoja, lämmitettiin taloa ja poltettiin paljon kynttilöitä. Kesästä pitäen on talossa ollut koiria kaksi, tässä uudempi tulokas joka on väritykseltään vähemmän musta.


December was cold and snowy. We spent most of the time warming the house and burning candles.




Vuosi vihreässä talossa - marraskuu 2010






Marraskuussa ystävä vieraili maalla ja suoritimme huolellisen kirppiskierroksen lähiseudulla. Illalla löydöt kasattiin kyökin pöydälle ihasteltaviksi ja hypisteltäviksi. Minä löysin pitkään etsimäni Heikki Orvolan emalipannun, villasukkia ja keltaisen Tamara Aladinin Carmen  -kääntömaljakon/ kynttilänjalan. Ystävä ostosteli muun muassa mahtavan läjän somia sydänkuvioisia peltipurkkeja ja tarjottimia.


November 2010. Some very nice flea market finds my friend and I made on our way to the countryside: kettle by Heikki Orvola, two pairs of woollen socks, a bright yellow glass candle holder, some lovely tins and trays with heart motif.



Samalla reissulla hankin ensimmäiset Uosikkisen Kalevala-vuosilautaseni ja pian tulin mainion lukijani avustuksella hankkineeksi niitä mukavasti lisää (Terveisiä Satu, lautaset on tänään ripustettu ja kohta pukkaa kuvia!)

8.1.2011

Vuosi vihreässä talossa - lokakuu 2010












Josa tihrustaa yllä olevaa kuvaa oikein tarkkaan, voi nähdä pellolla seitsemän peuraa. Ne syöpöttelivät siellä kaikessa rauhassa ja sain katsella niitä hyvän aikaa. Pihasta löytyi yksi herkkutatti, se viipaloitiin ja paistettiin sukkelasti voissa.

Photos from September 2010. Seven deer stopped to feed at a field near by.





7.1.2011

Vuosi vihreässä talossa - syyskuu 2010


Syyskuussa blogissa nähtiin äänetöntä videota talosta. Nytpä julkaisen pätkän jossa on ääniäkin - kuunnelkaapa kuinka tuuli suhisee kuistilla ja keittiössä lattia narisee ja radio soi! 

A video clip from August 2010, with sounds of the wind, the radio and the old wooden floor.

6.1.2011

Vuosi vihreässä talossa - elokuu 2010




Karviaissato oli erinomaisen hyvä, miehen lahjaksi antamassa Heikki Orvolan Miranda-kulhossa lepäilevät nektariinit haettiin kaupasta. Violetti lasilautanen on Orvolaa sekin, Marimekolle tehty Bökars. Se tuli kesällä vastaan kirpputorilla.

August 2010.


Elokuussa kyläilin ystäväni Hannan kauniissa kodissa ja postasin siitä liudan ottamiani kuvia. Nämä kuvat eivät elokuussa päässeet julkaisuseulani läpi, mutta nytpä pääsevät.

I visited my friend Hanna´s beautiful home in August and took some photos. (You can see the rest here)