30.9.2015
Vintiltä puutarhaan, puutarhasta kotiin.
29.9.2015
Taidetta kotiin: Birger Kaipiaisen Viola
Birger Kaipiainen on mun suuri idoli ja olen ihaillut hänen kättensä jälkiä teini-ikäisestä asti. Kaipiaista on löytynyt kotoa aiemmin ainakin Paratiisi-astioina ja Kiurujen yö -tapettina. Mestarin tuotannon keraamisesta isosta vadista olen haaveillut vuosia. Haaveilu ja kuumeilu nousi huippuunsa pari vuotta takaperin, kun Espoon modernin taiteen museo Emmassa oli iso Kaipiaisen näyttely. (Silloin panin muuten merkille että aika ison osan näyttelyn esineistä omisti Tokmanni-liikemies Kyösti Kakkonen, joka myös taiteen keräilystään tunnetaan. Aika kadehdittava Kaipiais-kokoelma Kakkosella.) Siellä oli niin hienoja uniikkeja vateja että hiljaiseksi veti. Tuolta voi vähän katsella millaisista esineistä on kyse.
Nyt meillä on kotona vaikuttavan kokoinen, Arabian valmistama Kaipiaisen Viola-sarjan keraaminen orvokki. Uniikkiin vatiin ei meikäläisen budjetti venynyt, mutta tällaisen sarjatuotetun, numeroidun taide-esineen saatoin hankkia. Kauan sitä netistä naarasin ja viimein sopivan hintainen yksilö löytyi loppukesästä tamperelaisen panttilainaamon myymälästä. Tämä orvokki oli kuulemma ollut panttilainaamon varastossa vuosikausia ja etsinyt oikeaa ostajaa. Minkälaisen tarinan saattelemana se on alunperin pantattu, sitä ei kerrottu. Violaa on valmistettu muutamassa koossa joista tämä on suurin. Korkeutta on vajaa puoli metriä, varsin komia kukkanen siis. Tuossa isojen kaari-ikkunoiden kainalossa se ei tosin miltään jättiläiseltä näytä.
28.9.2015
Sunnuntaisauna
Nää on näitä onnen hetkiä. Ilta-aurinko paistelee sunnuntaiehtoona maalla ja saunan piipusta nousee savu. Puhtaat laudeliinat ja viileä saunalimu odottavat pukuhuoneessa. Saapuva syksy on tehnyt kaikesta vähän nuhjuista, kylmää ja märkää mutta se kaikki unohtuu kun kiipeää ylälauteelle. Lämpö saavuttaa pian sormet ja varpaat. Löylyt ovat lempeämmät kuin kesällä kuunaan.
27.9.2015
Saunasuosikit: tosi hyvä Mádaran shampoo
Maalla. Syksy vielä vähän ujostelee, tiputtelee muutamia keltaisia lehtiä sieltä täältä. Saunan tuntumassa viihtyvä lumipalloheisi on heittäytynyt jo viininpunaiseksi. Kotkansiivessä on kaikki mahdolliset sävyt kesän vihreästä loppusyksyn syvään ruskeaan. Kaunista kaikki tyynni tämä luonnon levolle ryhtyminen.
Mutta siis asiaan, eli taas yhteen saunasuosikkiin. Tovin etsiskelin luonnonkosmetiikkashampoota, joka vaahtoaisi hyvin eikä jättäisi tukkaa karkeaksi. Tätä shampoota olen nyt käyttänyt mustalla saunalla jo parina suvena ja todennut oikein hyväksi. Mádaran Nourish and Repair tuoksuu vastaniitetyltä niityltä, tosi vihreältä ja hyvältä. Ja on riittoisaa ja mukavan paksua. Mökkiolosuhteissa on tuo kemikaalittomuus alkanut tuntua tärkeältä - ja muutenkin kyllä kosmetiikkaostoksia tehdessä.
Mádaran tuotteita olen alunperin saanut blogin kautta testiin ja niistä mm. tätä shampoota on sen jälkeen tullut ostettua omalla rahallakin jo useampi pullo - mökkisaunan lisäksi kaupunkikylppäriin myös.
EDIT: Ja vielä vilpitön vinkki. Madaralla on aika ajoin vuorokauden mittaisia -40% alemyyntejä ja seuraava sattuu olemaan sopivasti jo 6.10. Tuolta lisätietoa!
24.9.2015
Keskellä kaupunkia
Asumista keskellä kaupungin hurinaa on nyt takana kuukauden verran. Muuttaessa olin vähän huolissani että tottuukohan kaupungin ääniin. Eipä niihin juuri enää kiinnitä huomiota, vaikka etukäteen toisin luulin. Aamuisinkin nukun sikeästi vaikka bussit alkavat huristella jo kuuden aikaan ikkunoiden alla. Ja mitä ihmisvilinään tulee niin siitä ollaan kyllä nautittu. Kotiovelta ei tarvitse kauas poistua kun on jo keskellä kahviloita, kivijalkakauppoja, toreja, ravintoloita ja puistoja. Ystäviäkin pukkaa ilahduttavan usein kylään.
Tähän asuntoon kuuluu tuollainen pitkulainen, kapea parveke jossa juuri ja juuri mahtuu mukavasti istuskelemaan. Siellä ollaan paljon oleiltu lämpiminä päivinä ja katseltu kotikadun tohinaa. Eilen illalla napsin siellä kuvia hämärtyvässä illassa ja mietin että onpa vain kaunis kaupunki.
23.9.2015
Vanhat kuoret, uusi sisus.
Kotitalomme kaupungissa on vanhin jossa koskaan olen asunut. Rakennusajankohta, 1800-luvun loppu, näkyy talon komeassa julkisivussa ja esimerkiksi kauniissa ikkunoissa. Olen lueskellut ahnaasti talon historiaa ja yrittänyt kuvitella millaista elämä on viime vuosisadan vaihteessa ollut herraskaisissa asunnoissa näiden paksujen uusrenessanssityylisten ulkoseinien suojassa.
Mutta nyt sisältä kaikki on uutta. Käsittääkseni tämän asuntomme kohdalla on ollut viime vuodet toimistoja, joista aika vastikään saneerattiin asuntoja. Historiasta, vanhoista asuntojen huonejaoista ja jyhkeistä väliseinistä ei ole meidän kerroksessa jälkeäkään. Mutta tilalla on sitten toisaalta toimivaa ja nykyaikaista asumista, mikäs siinä. Ainoa elämää nähnyt kohta meidän vuokrakaksiossa on tuo kuvien ikkunalauta makuuhuoneessa. Liekö patinoitunutta, kolhiutunutta marmoria? En tiedä onko se kuitenkaan alkuperäinen, mutta olisi ihana ajatella että se voisi olla. Sitä hypistellessä voisi kuvitella jonkun nojanneen siihen vuosikymmeniä sitten ja katsoneen ikkunasta aika toisenlaista kaupunkilaiselämää.
22.9.2015
Lamppu ja sen paikka
Tämä mustan seinälampun piti alunperin tulla ihan toiseen käyttöön. Haaveissa oli eräs talo, joka sitten oman asunnon myynnin venymisen myötä jäi toistaiseksi haaveeksi. Kaksi tällaista lamppua oli tarkoitus tulla sen talon keittiöön. Nappasin nämä jo valmiiksi Ellokselta kun vastaan tuli joku hyvä alekoodi. Mutta toisin kävi. Nyt toisesta tulikin makkariin yövalo joka palaa iltaisin, kun makoilen sängyssä ja kuuntelen kaupungin hurinaa ikkunan takana. Toinen odottaa vielä komerossa. Kyllä sekin vielä sieltä seinälle pääsee.
Tarkoituksensa on asuntojen myyntikiemuroilla. Tässä paikassa ja tässä vuokra-asunnossa ihan keskustan tuntumassa on just nyt ihana asua.
18.9.2015
StyleRoom -blogit kasvaa!
Nyt on mukavia uutisia! Alussa oli neljän mentoribloggaajasakki Maria, Tarja, Riikka ja mä. Mutta nyt meitä onkin jo neljätoista. StyleRoom -blogit haki kesällä uusia bloggaajia verkostoonsa ja valittu uusi kymmenen porukka on eilen julkistettu. Viidenneksi mentoriksi valkattiin taitava Muita ihania Tiina. Blogiverkostoa kasvatettiin lisäksi yhdeksällä huipulla, keskenään mainiosti erilaisella sisustusblogilla. Tässä koko joukko:
Ensi kuun alusta tämän meidän sakin päivityksiä voi seurata näpsästi StyleRoomin blogisivun kautta. Tavattiin tuossa taannoin melkein koko jengi ja täytyy sanoa että kyllä on mukava porukka - tähän joukkoon on kyllä mahottoman mukava kuulua.
13.9.2015
Kirppislöytö --- Saara Hopean Pinottava mehuastiasto
Kiitos vielä kaikille jotka tulitte moikkaamaan eilisellä Sisustusbloggajien kirppiksellä. Oli mukavaa tavata teitä ja erityiskiitos kaikista kauniista sanoistanne - on ilo blogata kun lukijakunta on noin ihanaa. Toivottavasti teitte hyviä löytöjä ja toivottavasti meidän myyntipöydistä tehdyt löydöt sulostuttavat arkeanne!
6.9.2015
Sisustusbloggaajien kirppis lauantaina 12.9.
Sehän on sillä lailla että jos muuttaa kaupungissa 30 neliötä pienempään asuntoon niin jostakin päästä on karsittava tavaraa. Ja kyllä mä olen karsinutkin kampetta kiertoon laitettavaksi, sekä kaupungista että mökiltä. Joidenkin esineiden kohdalla vähän sydän karrella luovun, mutta tilaa on rajallisesti ja näin on nyt tehtävä. Tämä karsimisen tulokset ovat ihan kohta myynnissä eräällä kirppispöydällä, myyntiin tulee ainakin aika iso liuta astioita, jonkin verran emalia, kotimaista lasia ja muuta sisustustavaraa. Katsotaanpa jos ehtisin kuvata joitakin makupaloja etukäteen tänne blogiin nähtäville...
Tervetuloa siis jo neljättä kertaa järkättävälle Sisustusbloggaajien kirppikselle Helsinkiin Pasilan Veturitalleille ensi lauantaina klo 10-15. Myyjiä on tälläkin kertaa iso liuta ja löytöjä taatusti joka lähtöön. Tässäpä koko tämänhetkinen mukana oleva bloggaajaporukka:
Diagnoosi sisustusmania
Hyypiön elämää
Vihreä talo
Parolan asema
Eilen tänään huomenna
No home without you
Cosy home
SEES by Sanni
Sisustussoppa
Esmeralda's
Designwash
Riuttala old school
Talostakoti
Koti kaupungin laidalla
Teljänneito
Char & the city
Inspired by love
Kristallinhohtoa
Hra Puukenkä ja Nti Räsymatto
Call it home
Sateenkaaria ja serpentiiniä
Pinkpionies
Pömpeli
d a d a a
Hyypiön elämää
Vihreä talo
Parolan asema
Eilen tänään huomenna
No home without you
Cosy home
SEES by Sanni
Sisustussoppa
Esmeralda's
Designwash
Riuttala old school
Talostakoti
Koti kaupungin laidalla
Teljänneito
Char & the city
Inspired by love
Kristallinhohtoa
Hra Puukenkä ja Nti Räsymatto
Call it home
Sateenkaaria ja serpentiiniä
Pinkpionies
Pömpeli
d a d a a
Varaa siis käteistä mukaan ja tule ostostelemaan!
Ja vielä tällainen vinkki: Tapahtuma on Tallikadulla olevan tietyömaan johdosta autoton. Paikalle kannattaa tulla julkisilla kulkuvälineillä tai kävellen.
2.9.2015
Uudessa kaupunkikodissa
Sitä mukaa kun uuteen kaupunkikotiin on kannettu tavaroita ja kalusteita, on se alkanut tuntua enemmän ja enemmän kodilta. Ja tietenkin kaikista eniten kotoisuuteen vaikutti se että koirat muuttivat sisään. Jotenkin mystisesti meidän tavarat passaavat tähän asuntoon kamalan hyvin. Asunnossa on kauttaaltaan harmaaksi maalatut seinät. En olisi itse hoksannut maalata seiniä harmaaksi, mutta nyt kun niissä on tuo sävy niin hyvinhän se toimii. Valkoiset kalusteet, kuten keinutuoli, vaatekaappi ja sohva näyttävät aika kivalta sen kanssa.
A few photos from our new apartment in the city.