30.5.2016

Astioita, astioita, astioita.





Mökin keittiön nurkkakomerossa on aika paljon astioita. Niitä saa ollakin, sillä tykkään ottaa aina erilaisia sieltä käyttöön fiiliksen mukaan ja yhdistellä niitä sikin sokin. Jotta ei yksikään unohtuisi komeron perälle niin kaivelin juuri melkein kaikista kuvia ja koostin niistä albumin tuonne StyleRoomiin. Siellä siis nyt astiahullun tunnustuksia, käykäähän katsomassa jos kipot, kupit, kulhot ja lautaset ovat lähellä sydäntä niinkuin mulla.

28.5.2016

Maalari maalasi kivijalan uudestaan


Talon julkisivuremontin lopulla viime kesänä päätettiin maalata myös kivijalka. Valkkasin siihen uusiin räystäisiin stemmaavan tumman harmaan värin ja se sutaistiin sokkeliin. Mutta sitten kun katseltiin sitä tummaa väriä yhden vuodenkierron verran, todettiin että se muutti talon henkeä liiaksi. Se oli siis aivan sopivaisen väri ja teki talosta oikein ryhdikkään näköisen. Mutta ehkä jotenkin liian uudenkarhean oloisenkin sitten samalla.

No kah, asiaa tarpeeksi tuumittuamme päätettiin että mikäs siinä, maalataan päälle tänä kesänä uusi väri. Homma ei ollut kovin suuri kun käyttämämme petrooliöljymaali peitti kertavedolla vaikka sävyero olikin suuri. Uudeksi väriksi valkattiin haalea savunharmaa, Uulan värikartan Usva. Alempi kuva siis ennen, ylempi kuva jälkeen. Joku fiksu olisi saattanut ensin kokeilla vaikka kuvankäsittelyohjelmassa miltä eri värit näyttävät paikallaan, mutta menihän se näin hartiavoiminkin.

Uuden vaalean värin myötä talon vanhahtava fiilis palasi. Nyt siinä on sellaista sopivan utuista tunnelmaa, en osaa paremmin selittää. Seinien vihreät sävyt muuttuivat myös jännästi kauniimmiksi mun silmissäni. Talo näyttää myös jotenkin korkeammalta vaalealla kivijalalla. Molempi parempi, mutta kyllä tykätään tästä uudesta versiosta nyt enemmän.

25.5.2016

Punavuori kukkimaan - mikä ihana lauantai!













Aiemmin jo kirjoittelinkin että lähdin keväällä mukaan järkkäämään vapaaehtoisvoimin pyörivää Punavuori kukkimaan -tapahtumaa, jonka ajatuksena on saada kaupunginosan kadut kukkimaan. Viime lauantain tapahtumapäivänä järkkäilyporukkamme työ palkittiin upealla säällä ja monilla monilla paikalle tulleilla ihmisillä. Musiikki soi, istuteltiin hiki hatussa, juotiin kahvia ja syötiin herkkuja, istuskeltiin ja jutusteltiin, rapsuteltiin koiria ja tutustuttiin. Kesäkukkia istutettiin innokaasti kaikenlaisiin ruukkuihin ja astioihin ja kannettiin lähialueen talojen edustoille - niitä onkin ollut nyt ilo bongailla kun kulmilla kulkee. Toivotaan että alkuun saatettu kukitusaate saa kesän edetessä tuulta siipiensä alle ja kukkaistutukset alkavat entisestään lisääntyä. Vaikka koko kaupunki kukkimaan!







Tapahtumassa järkättiin myös siemenpommityöpaja. Tällaisia kranaatteja kelpaakin heitellä: nämä pommit on rakennettu mullasta, savijauhosta, kukkien siemenistä ja vedestä. Sitten vain muina viljelysisseinä miettimään mihin kukkayllätyksen viskaa. Lisää siemenpommeista voit lukea esimerkiksi osoitteesta Kaupunkiviljely.fi.










Yksi istutusporukka valtasi myös läheisen liikenteenjakajan kukkasille Guerilla gardening -hengessä. Mukana oli myös aika pieni, mutta sitäkin söpömpi sissipuutarhuri. Guerilla-meiningillä oli pysytetty myös kukkasipulien keräyspiste, johon kertyi ilahduttavasti sipuleita.



 
Punavuoren kukkimista voi seurata tapahtuman Facebookissa ja Instagramissa. Tapahtuma ja kukitus ei olisi lainkaan onnistunut jos emme olisi saaneet lahjoituksena mm. kasveja, multaa ja ruukkuja. Kiitos siis vielä kerran Punavuori kukkimaan -tapahtuman yhteistyökumppanit Kekkilä, Stara, Moko ja Kauppapuutarhaliitto ry / Kauniisti kotimainen. Kiitos myös Korttelipihat takaisin.

24.5.2016

Voittamaton lisuke grilliherkuille





Otetaanpa kesäisten ilmojen kunniaksi reseptiuusinta blogin arkistosta viiden vuoden takaa. Tämä vaaleanpunainen jogurttipohjainen lisukesoosi alkaa olla taas ajankohtainen kun grillisesongin huippu lähenee. Reseptin on tuonut Vihreään taloon vuosia sitten ystäväni Mikko ja hyvässä yhteisymmärryksessä tämä herkku nimettiin silloin kesämähnäksi. Ensituntumalla ainesosat vaikuttivat vähän hämmentäviltä, mutta niiden yhdistelmä on tajuttoman hyvä. Eikä ole vaikea valmistaa. Kesämähnä on ollut vuosien varrella ruokapöydässämme vakiokamaa ja onpa tosi moni talossa vieraillut ottanut lähtiessään mähnäohjeen mukaansa. Sopii erityisen hyvin grillatun lihan ja kasvisten kaveriksi, kannattaa kokeilla!

Kesämähnä

10 hyvänkokoista retiisiä
iso kourallinen tummia viinirypäleitä
kolme superkukkuraista ruokalusikallista turkkilaista jogurttia
1-2 valkosipulinkynttä puristettuna
ripsaus suolaa
mustapippuria

Raasta retiisit ja puolita viinirypäleet. Murskaa valkosipuli. Sekoita kaikki ohjeen aineet ja anna tekeytyä vartti jääkaapissa. Nauti heti tuoreeltaan grillattujen herkkujen kanssa.




23.5.2016

Muutama kuva kaupunkikodista ja uusi vanha tv-taso






Pakkailin kameraa mökkireissua varten ja hoksasin etten ole tainnut hetkeen laittaa tänne kuvia kaupunkikodin sisustushommien etenemisestä. No, nyt otin tässä korikassien täyttämisen lomassa muutaman ruudun.

Taloon on tullut uusi vanha huonekalu. Töllöttimen alle oli pitkään hakusessa jonkinlainen matalahko tv-taso. Taas oli Facebookin kirppiksistä apua, nimittäin ratkaisu löytyi sieltä kuin itsestään kun puhelimen näytölle ilmestyi muutamalla kympillä Muuramen Iso-Kaksonen. Face-kirppiksillä kaupankäynti on usein aikamoinen jännitysnäytelmä joka pitää sisällään alustavia varauksia, empimistä, jonottelua ja kaikenlaisia sattumuksia. Tällä kertaa oli onni myötä ja jonottelu kannatti. Nyt meillä on olkkarissa tuollainen sulavalinjainen klassikko jostain 60-70 -luvulta. Läheltä katsoen sen ikä tulee enemmän esiin; se on maalattu uudestaan ja pintaan on tullut jos jonkinlaista kolhua. Niin on juuri hyvä. Kolhuineen se sopii yhteen muiden vanhojen, käytettynä hankittujen mööpeleiden kanssa. Kuvissa vilahtavista kalusteista "uusin" taitaa olla tuo Ilmari Tapiovaaran valkoinen Mademoiselle-keinutuoli. Sekin on hankittu valmiiksi naarmuisena mallikappaleena Artekin varaston muuttomyynnistä joskus viisi vuotta sitten.

22.5.2016

Raikastuksen tarpeessa


Mökin pihalta löytyy yhtä ja toista ulkosalla käytössä kulahtanutta kalustetta, joka kaipaisi pientä uudistusta.  Nämä ovat kaikki olleet käytössä näinkin, mutta ajattelin niitä vähän raikastaa kesän silmäniloksi. Tässä satsi jonka kimppuun aion tässä pikkuhiljaa käydä:

-Kaupunkikodin varastosta edellisessä muutossa löytyneet kaksi kansituolia, joiden puuosat ja kangas ovat päässeet haalistumaan
-Pihakirppikseltä ostetut 50-lukulaiset puutarhatuolit (myöskin 2 kpl), jotka joku on joskus tehnyt itse ja jättänyt käsittelemättä
-Myöskin pihakirppikseltä löytynyt punakantinen, metallijalkainen pikkupöytä
-Saunan edustalla vilvoittelualtaana toimiva valurautainen tassuamme

Muiden kamppeiden osalta värit ja toimenpiteet on jo päätetty, mutta kansituolien kangasta vielä mietin. Nyt sen väri on tuollainen auringon melkein valkoiseksi haalistama keltainen, mutta kunto on vielä hyvä ja jämäkkä. Ehkä päädyn värjäyspuuhiin...

Katsotaan mitä tästä joukosta kuoriutuu kunhan käärin hihat. Luvassa on siis lähiaikoina ennen ja jälkeen -kuvia  -  ja toivottavasti kesäisiä terassioltavia.


18.5.2016

Matkalla astiakaappiin





Maalla astiakaapissa on jos jonkunlaista kuviota ja väriä. Kupot, kipot ja lautaset ovat valikoituneet tänne sillä perusteella mitä on kirppiksillä tullut eteen ja mikä on sillä hetkellä eniten miellyttänyt silmää. Lopputuloksena on aika hauska kuosikimara, jota sekoitella fiilingin mukaan. Aamutiskin jälkeen keittiön pöydälle jäi tällainen yhdistelmä odottamaan komeroon pääsyä. Kolme ihan erilaista kuviota jotka passaavat kuitenkin aika hyvin yhteen; Arabian 24h Avec sinisenä, Marimekon Oiva Siirtolapuutarha mustavalkoisena ja Esteri Tomulan Finelille piirtämä Tattikulho.

Ajattelin ennen että kaikkien astioiden kannattaa olla kuviottomia valkoisia tai mustia, jotta niihin ei kyllästy. Mutta nyt olen kallistunut kyllä sellaisen ajatuksen taakse että tällaisen sekosekokokoelman loputtomiin yhdistelymahdollisuuksiin vasta ei kyllästykään!






17.5.2016

Kaupunkikodin remonttipäivitys, osa 18: keittiön valmistuminen häämöttää







Remonttipäivitysten tahti on loppua kohti hidastunut - niinkuin uuden kaupunkikodin remontin viimeistelyn intokin. Mutta nyt me ollaan muutamassa päivässä joudutettu roikkuvia viimeistelyjä kovaa tahtia. Makkariin on asenneltu vaatekomerot (ovet puuttuvat vielä), vanhaan hellanpaikkaan on tehty lattiavalua ja keittiön välitilankin kimppuun on vihdoin käyty. Niin se vain alkaa tämäkin Iisakin kirkko vihdoin olla lähellä ihan oikeasti valmista. Katsotaanpa päästäänkö tällä tarmolla jalkalistojen kiinnittämiseen asti.

Sisko tuli ja laatoitti tuon välitilan, kun emme itse tahtoneet saada aikaiseksi. Hänellä olikin hyvä tuntuma hyppysissään oman vastavalmistuneen kylppärirempan ansiosta. Eihän siinä sitten lopulta kauaa nokka tuhissut kun pistettiin hösseliksi. Minä leikkasin sopivia suikaileita laattaleikkurilla ja sisko laittoi seinään. Laattana käytettiin vitivalkoista kiiltäväpintaista peruslaattaa koossa 15x15cm. Laatat laitettiin tiililadontaan ja puskusaumalla - eli laatat ihan kiinni toisiinsa jotta saadaan mahdollisimman pieni sauma ja vähän vanhahtava fiilis. Vielä pitää nuo kaposet laatan välit täyttää saumausaineella ja suihkia silikonit paikalleen.

Tämmönen keittiö sitä tuli sitten suunniteltua ja tehtyä. Harmaa väri, nahkapäällysteiset vetimet, vanhahtava uuni ja eleetön välitilan laatta tuntuisivat sopivan hyvin yhteen. Toiminnallisuuksiinkin ollaan tyytyväisiä; laskutilaa on sopivasti noin pieneen keittiöön, korkeisiin yläkaappeihin mahtuu paljon astioita ja homma toimii arjessa muutenkin oikein hyvin.  Sitten se olis vain sähkömiehen visiittiä vaille valmis. Välitilaan tulee kaksi pistorasiaa ja nyt mun pitäisi päättää laitetaanko mustat vai valkoiset. Mitäs sanotte, kumpi väri olis teidän mielestä parempi?