Facebook-kirppiksellä tuli vastaan sopuhintainen, uudenveroinen Eero Aarnion suunnittelema ja Sokevan valmistama rottinkinen juttujakkara. Satuin langoille juuri oikeaan aikaan ja huikkasin jakkaran omakseni. Se sopii meidä olkkariin kuin puruluu pikkukoiran suuhun. Designklassikko jolle on mukava nostaa jalat. Ja kyllä on jo monena ehtoona nostettukin, sekä nojatuolista että sohvalta käsin.
Tässä kaupunkikodissa on niin ihana asua etten tiedä miten päin olisin. Liekö syynä se että remontoimme nurkat pääosin itse - jokainen neliösentti on nyt läpikotaisin tuttu. On kyllä viimeisen päälle kotoisa olo myös näillä kaupungin nurkilla, en keksi missäpäin juuri nyt mielummin haluaisin asustaa. Keskustan hulinat ovat muutamien korttelien päässä, mutta kotikatu on sopivasti rauhallinen. Remontissa riittää vielä viilattavaa ja viimeisteltävää, mutta nyt laitetaan takkaan tuli ja hyristään tyytyväisinä viltin alla.
Osaan eläytyä tuohon ihanaan tunteeseen kodissanne! Klassinen, designilla höystetty, kodikas ja sijainniltaan täys kymppi! Soisi jokaisen ajattelevan juurikin noin omasta kodistaan ja hyristelevän tyytyväisenä takkatulen tai jonkin muun mukavan asian äärellä. Asenne ratkaisee paljon ja tietenkin omin käsin tehty antaa asialle super- fiiliksen! Olet taitava tekemisissäsi, mutta eikö vaan, että jokaisen pitäisi päästää luovuutensa valloilleen ja uskaltaa tehdä sellainen koti kuin itsestä hyvältä tuntuu. Kauniita koteja on maailma pullollaan, mutta se - just oma juttu- olisi tosi tärkeä löytää. Mukavia hetkiä kotiinne!!!
VastaaPoistaKiitos tosi paljon mukavasta kommentista Villis! On kyllä huippua tuntea olevansa jossakin asunnossa niin kotonansa - tämänkin huushollin ostaminen oli kuitenkin jälkeenpäin katsellen tosi monen yhteensattuman summa, eikä ollut lainkaan varmaa että tästä remontin jälkeen tulee oikeasti kodilta tuntuva koti. Siitä olen presiis samaa mieltä että oman jutun löytäminen ja uskaltaminen - sisustuksessa ja elämässä muutenkin - olis älyttömän tärkeää :)
PoistaHei! Pidän tyylistäsi ja sisustusfilosofiastasi tosi paljon! Kodikkuus syntyy juuri siitä, että löytää mieleisiään kalusteita ja sisustustuotteita sekä luo sisustukseen kerroksellisuutta. Kaiken ei tarvitse olla uuden kiitävää - vaan sekaan mahtuu uutta ja vanhaa, kirppislöytöjä sekä omin käsin fiksattuja juttuja! Yhtä tai kahta postausta toivoisin; keittiönne sekä takka. Miten keittiönne on käytössänne mukautunut ja oletteko olleet tyytyväisiä ratkaisuihinne. Lisäksi haluaisin kuulla takastanne. Meillä on myös kerrostalossa vanha takka, jonka fiksaamista mietimme. Miten takkanne toimii koneellisesti ilmastoidussa huoneistossa (veto), tarvitsiko takkenne jotakin remppaa vai oliko se heti käyttövalmis? Me olemme miettineet takkasydämen laittamista ja takan saattamista käyttökuntoon niin että siellä palaisi oikea tuli, eikä ne kynttilät... t. Pikkutylli
VastaaPoistaKiitos paljon Pikkutylli! Vaikea olisi kyllä kvuitella asuvansa silkan uudenkiiltävän keskellä :) Minäpä laitan keittiöpostauksen työn alle - kiitos toiveesta. Ja takka-asiaan voisin tässä nopsasti jo kommentoidakin: takka oli kämpää ostettaessa toimintakuntoinen eikä meidän tarvinnut tehdä sille mitään. Koneellisen ilmanvaihdon vaikutuksesta en oikein osaa sanoa, tässä talossa on painovoimainen ilmanvaihto. Toivottavasti saatte takkatulen pian sytytettyä ja takka-asian ratkottua!
PoistaLämmittäviä ajatuksia omasta kodista - niin kirjoittajalla kuin lukijakommenteissakin. Heräsi kysymys, joka ehkä vähän liippaa tuota kerroksellisuutta, tai sitä, ettei kaiken aina kuulu olla uuden kiiltävää. Kuinka te, joiden sisustusfilosofia pitää sisällään tuon em. ajatuksen suhtaudutte siihen, että jokin tavara menee pilalle jotenkin vahingossa, omassa käsittelyssä tai muuten? Jos vaikka lempikuppi kolahtaa ja lohkeaa, pöytäliina värjäytyy pesussa tms.? Tai tapahtuuko teille sellaista ensinkään? Itselleni tapahtuu (useinkin). Eilen yritin pesaista "nopeasti" tuikkukipot puhtaaksi steariinista sillä seurauksella, että naarmutin ne sameiksi ja omiin silmiini ne ovat ainakin vielä näin tuoreeltaan pilalla. Samoin huomasin, että ihana pellavaverho, joka aiemmin oli sellainen vähän liian pitkä ja mukavasti lattialle laskeutuva, oli pesussa kutistunut kymmenisen senttiä, ja näyttää nyt yhtä typerältä kuin vähän liian lyhyet lahkeet housuissa, joiden mallissa ei kuuluisi nilkkojen vilkkua. Valmistaja varoittelikin verhon kutistuvan sen 4% pesussa, mutta en ollut ymmärtänyt 4%n olevan noin paljon?! Tällaisten "takaiskujen" kanssa on itseni vähän vaikea elää. Vaikka kuinka tiedostankin kyseessä olevan tositosi pieni asia, niin kyllä se vain silti aikuista, tiedostavaa ihmistä näköjään harmittaa, kun jokin aiemmin ihana täydellinen kotiin liittyvä asia muuttuu omasta typeryydestä tai muusta vahingosta johtuen kovin epätäydelliseksi. Niin tuli mieleen, että miten te muut suhtaudutte tällaisiin juttuihin? Tai tapahtuuko teille edes tällaisia juttuja :)
VastaaPoistaJuu kyl on lempikuppeja kolahdellut täälläkin, ja muutenkin tavaraa arjessa tärvääntynyt. Joskus olin ihan hirveän paljon varovaisempi noiden hartaasti kerättyjen käyttöesineiden suhteen - käytin aniharvoin ja säilöin kaapissa. Sitten tuli joitakin vieraita kyläilemään jotka ottivat kaapista ronskisti aarteita käyttöön - niinkuin kuuluukin! Silloin jotenkin hoksasin että eiväthän ne tavarat kaapissa iloa tuo, vaan jokapäiväisessä käytössä. Jos sitten joskus joku hieno juttu hajoaa tai menee pilalle, on se kuitenkin pieni harmi jos vertaa siihen että esineet tuovat iloa arjessa päivittäin. Oma hölmöily ja vahingot eivät ole poistuneet tai vähentyneet, mutta asenne niihin on kyllä muuttunun; välillä sattuu ja tapahtuu, mutta olkoon niin. Tämmösellä filosofialla täällä :) Mulla tuli heti mieleeni että olisko kutistunut pellavaverho vielä upea pöytäliinana?
PoistaVerho muuten olis kuin oliskin vielä hyvä pöytäliina, ellei se sitten sitä ennen joudu meidän auton käärinliinaksi (ks. alla ;). Nyt se on kuitenkin vielä tuolla ikkunalla siinä nurkassa, jossa se kittanuus ei niin paista silmille. Mutta pöytäliinaksi alankin sitä seuraavaksi suunnitella - ehkä se olikin sen verhon kohtalo - tehdä musta epäpöytäliinaihmisestä pöytäliinaihminen - kiitos vinkistä! Sulla on muuten hyvä arkifilosofia siellä. Ihan tottahan se on, että ei ne tavarat siellä kaapissa iloa tuo, ja välillä sattuu ja tapahtuu enempi, välillä sitten onneksi vähän vähempi. Kun mulla on nyt tässä tämä pellavaverho - tuikkukipot - auto -suora ollut käsissä, niin varmalla tulee jotain muutakin vielä ;) Eikä se välttämättä ole paha juttu ollenkaan!
Poistamoi maria!
VastaaPoistapesithän tuikkukipot kiehuvalla vedellä?
liian kylmä vesi vaan naarmuttaa steariininjämiä ja levittelee sitä rasvaa. mä oon aina silviisiin tehnyt että oon vedenkeittimessä kiehuttanut vettä ja sillä huljutellut kynttilänjalat ja tuikkukipot puhtaaksi. vaatii pikkusen kärsivällisyyttä ja näppäryyttä ettei sormet pala.
Moi, enpä taida kehdata kertoa näin julkisesti millä tavalla pesin :O, mutta silviisiin kuitenkin, ettei lähde naarmut edes kiehuvalla vedellä. Tämä marraskuinen kuu vai mikä, mutta aivosolut kieltäytyivät kaikesta välitystoiminnasta, ja tulos oli tämä, ja lisääkin sattui ja tapahtui saman olotilan vallitessa - autossa oli ennen nätti, sileä peräpää - nyt on tilalla ruttuinen rusina. Nää on näitä. Mutta kiitos tästä vinkistä, toivottavasti muistan tämän seuraavassakin marraskuisessa kuussa.
PoistaTodella hyvä löytö! Täytyykin tutustua blogiisi tarkemmin, olen ensimmäistä kertaa täällä. 😊
VastaaPoistaTulen aina kateelliseksi kun näen noin kauniita lattioita ja itellä on vaan hikinen muovimatto :(
VastaaPoista