27.2.2017

Älyttömän hyvä fenkoli & avokado bruschetta


Kävin taannoin ystävien kanssa lasillisella tässä meidän nurkilla ihanassa viinibaarissa ja söin siellä parikin inspiroivaa pientä annosta. Yksi niistä oli superhyvä bruschetta jonka päällä oli avokadoa ja fenkolia. Enpä ollut hoksannut että ne kaksi toimisivat yhdessä noin hyvin, mutta kylläpä vain tomivatkin! Tätä herkkua täytyi heti yrittää kotioloissa toisintaa ja aivan hyvää tuli tästä omasta versiostanikin. Toimisi mainiosti vaikka juhlien pikkusuolaisena tai alkupalana isommalle ruoalle. Ja tässähän ei ole mitään eläinperäistä, joten passaa vegaaneillekin. Laitanpa nyt reseptintapaista tulemaan jos joku siellä innostuu kokeilemaan.

Fenkoli Avokado Bruschetta

2 kypsää avokadoa
1 pieni fenkoli
nippu tuoretta korianteria
sitruunamehua
suolaa
oliiviöljyä

6 pientä viipaletta hyvää leipää (mulla oli Kanniston Levain)

Leikkaa fenkoli ohuenohuiksi siivuiksi. Anna viipaleiden hetken marinoitua parissa ruokalusikallisessa sitruunamehua, lorauksessa oliiviöljyä ja hyppysellisessä suolaa.
Pilko avokadot kuutioiksi ja sekoita fenkolin joukkoon. Tarkista seoksen suola ja lisää jos on tarvis. Silppua sitten vielä joukkoon reilusti tuoretta korianteria.

Paahda leipäviipaleita uunissa 225 asteessa kunnes ovat kullanruskeita ja rapsakoita, ehkä vajaat 10 min.

Lusikoi avokado-fenkolisekoitus leiville. Päälle voi vielä pirskotella oliiviöljyä, hiukan lisää korianteria ja rouhia mustapippuria. 

Ja sitten ääntä kohti!


Täytyypä käydä syömässä läpi tuota Bas Bas Viinibaarin pikkusyötävien listaa useamminkin - luulenpa että sieltä löytyy tosi monta kotikeittiöön sovellettavaa yksinkertaisen hyvää herkkua. Ja jos/kun löytyy niin lupaan palata asiaan!



25.2.2017

Oikein hyvä kasvipohjainen maitokahvi


Seuraa vilpitön suositus. Jo hyvän aikaa olen etsiskellyt omaan suuhun sopivaa kasviperäistä kahvimaitoa. Nyt se tais löytyä. Ainakin tätä olen nyt kaadellut viikon verran aamukahveihin ja ollut onnellinen. Ei muutu kuumaan kahviin kaataessa inhan ryynimäiseksi, on sopivasti täyteläistä, ei muuta kahvin makua liiaksi. Ei ole lainkaan makeaa ja vaahdottuu hyvin, jos tekee mieli vaahdotella. Ekalla maistelukerralla kauramainen maku hiukan erottui, mutta nyt siihen on jo tottunut. Maidon ostaminen kahviin lorauteltavaksi taitaa nyt tän myötä jäädä kokonaan pois. Siispä aamukahvittelijan suositus Oatlyn iKaffe -kauramaidolle, jos joku siellä on tällaista vinkkiä vailla. Seuraavaksi testailen tätä ruoanlaitossa, ekaks varmaankin kokeilen makaronilaatikkoon.

Harvakseltaan syötävien murojen ja vispipuuron seuraksi tämä on mun makuuni liian täyteläistä, haussa siis vielä joku sellainen raikkaampi, yhtä vähän makea, neutraalin makuinen kasvimaito siihen tarkoitukseen. Vinkatkaa kommenttilootaan jos on suosituksia!

21.2.2017

Olohuoneessa



Kaupunkikodin olohuoneessa näyttää tällä hetkellä tältä. Vallalla on nyt tämmönen enemmän on enemmän -estetiikka, kalusteita ja kampetta on esillä tavallista runsaammin. Se tuntuu vaihteeksi ihan virkistävän kotoisalta.

Ruokapöydän tuoleina meillä toimivat aiemmin Artekin kolmijalkajakkarat. Ostin niitä muinoin mukavan kolhuisen ja elämää nähneen pinon ystävän varastosta. Viime syksynä alkoi tehdä mieli selkänojaa pöydän äärellä istuessa ja uusien käytettyjen tuolien etsintä alkoi. Aallon tuolimalli 66 on minusta superkaunis ja nimenomaan pari vuosikymmentä vanhana, jo kullankeltaista patinaa pintaansa saaneena. Tämä nelikko löytyi edullisesti Tori.fi:stä. Kolmijalkajakkarat eivät kadonneet mihinkään: niitä käytetään edelleen koko ajan pikkupöytinä ja vierasvarana.

17.2.2017

Sisustajan Östermalm - vinkkejä pariksi tunniksi Tukholmaan

 

Jatketaanpas edellisen postauksen Tukholma-juttuja! Design-kiertoajelun* jälkeen minulle jäi pari-kolme tuntia aikaa luuhata Tukholmassa ja päätin käyttää sen tekemällä pienen inspirotiumiskävelyn Östermalmilla. Aloitin Dusty Decosta (Brahegatan 21), joka on tosi kaunis vintage-sisustuskauppa. Sen valikoimassa on paljon klassikoita, mutta myös kaikkea muuta hauskaa ja leikkisää. Ja Brahegatanin myymälä on ihan tosi kaunis - vintagekalusteilla ja -valaisimilla on siellä paljon tilaa ypärillään ja värejä on yhdistelty tosi taitavasti. Siellä täällä on kauniita mattoja, taidetta ja kukka-asetelmia. Kaupan sisäänkäynnissä on myös tuollainen täydellisen kaunis kukkaputiikki. Otin tuolla ehkä miljoona kuvaa puhelimeeni muistiin, tykkäsin niin paljon. Tällainen vintagesisustuspuoti Suomeenkin!

Dusty Decosta haahustelin muutamien sisustus- ja lifestylekauppojen kautta lounaalle. Matkan varrelle osuivat mm. seuraavan listan liikkeet. Linkit johtavat karttasivulle, josta näet niiden sijainnin - ovat tosi lähekkäin Östermalmilla kaikki.
  • Lagerhaus Sisustuksen pikkutavaraa edullisesti. Vähän samaa henkeä kuin Granitissa (pelkistettyjä kuoseja, puuta, marmoria jne.), mutta hinnoiltaan halvempi ja joukossa myös krääsää.
  • Zara Home Runsautta ja romantiikkaa, paljon värejä ja kuoseja. Valikoima on minusta jotakin aivan muuta kuin muissa ketjusisustusliikkeissä, siksi täällä on ihan virkistävää pyörähtää.
  • & Other Stories Vaatteiden ja kenkien lisäksi mainio kosmetiikkaosasto, josta löytyy kotiin hyväntuoksuisia saippuoita, rasvoja ja kynttilöitä. Myymälä löytyy nykyään myös Helsingistä.
  • Aplace Tässä vaatekaupassa on tosi kivasti valittu merkkivalikoima ja joukossa muutamia taiten valkattuja sisustusjuttuja.
  • Byredo Lounaspaikkaani vastapäätä oli Byredon myymälä, jossa kävin nuuhkimassa jumalaisia tuoksukynttilöitä.
  • Illums Bolighus Tanskalaisen sisustustavaratalon hyllyiltä löytyy hillitön määrä designmerkkejä, erityisesti sisustuksen pikkutavaran puolelta. Valikoimaan kuuluat mm. Hay, Ferm Living, By Lassen, Normann Copenhagen ja moni moni muu. Kävin tuolla hypistelemässä yhtä tosi kaunista Steltonin teräskannua, jota mun on tehnyt mieleni jo pidemmän aikaa... ei vielä lähtenyt mukaan.
  • Svensk Tenn Lisätäänpä tähän listaan vielä tuo edellisessä postauksessa mainittu Svensk Tenn. Kauniita esineitä, huonekaluja, värejä, kuoseja ja materiaaleja isossa, tosi inspiroivassa myymälässä.  
(*Design-risteilyn Tukholmaan tarjosi Tallink Silja Oy)
 



Lounasta söin tällä reissulla pikkuruisessa Hawaii Pokessa. Valkkasin siellä tuollaisen pokekulhon, jossa oli riisin lisäksi mm. raakaa lohta, edamamepapuja, mätiä, retikkaa, miso cole slaw:ta ja chilimajoneesia. Oli tosi hyvää! Ravintolassa on vain muutama istumapaikka ja suurin osa asiakkaista taisikin ostaa lounasannoksensa mukaan. Mutta yksin tai kaksin liikkuessa tuonne mahtuu varmasti hyvinkin myös paikan päälle syömään.

Pari muutakin hyväksi havaittua lounaspaikkaa noilla Östermalmin nurkilla ovat kiva hampurilaisketju Vigårda ja Östermalmin kauppahallin monet ravintolat. Vanha kauppahalli on remontissa ja tällä hetkellä kauppiaat ovat väistötiloissa aivan työmaan vieressä. Moderni väliaikaistila on remppaevakosta huolimatta myös tosi tunnelmallinen ja hieno!

Ja sitten vielä tuliaisosastolle.



Aika monesti matkoilla ostan tuliaiseksi jotakin kulutustavaraa tai lehtiä. Tälläkin reissulla hain kotiinviemiset marketin hyllyltä. Ensiksikin läjä ruotsalaisia sisustuslehtiä. Näitä löytää aivan hyvin suomalaisten kauppojenkin lehtihyllyiltä, mutta itselleen tuliaiseksi voi hyvin napata kerralla paksun nipun. Tällä kertaa valkkasin ostoskoriin Residencen, Elle Interiörin ja Plaza Interiörin. Lisäksi mukaan lähtivät vähän tyyriimmät MyResidencet - Residence-lehden vuosittain ilmestyvät kauniit paksut sisustuskirjaset. Jos ei vastaan tule yhtään markettia, saa lehtinipun haettua vaikka metroasemilla sijaitsevista Pressbyrån-kioskeista.

Ja sitten vielä lopuksi mun vakio-ostos Ruotsinreissuilta. On muodostunut perinteeksi sytyttää mökillä hellaan tuli ruotsalaisilla Solstickan-tulitikuilla. Tuo rasia on minusta hirmu hieno ja passaa niin hyvin Vihreän talon kyökkitunnelmaan. Pitää siis muistaa aina napata muutama puntti näitä kun naapurimaassa käy. Paras mahdollinen tuliainen siksikin että tulee varmasti käytettyä eikä maksa kuin pari euroa.




Toivottavasti tästä vinkki- ja linkkilistasta on jollekulle Tukholmaan menijälle iloa. Ja jos teillä on heittää lisää tärppejä mitä sisustamisesta innostunut voisi tehdä parissa tunnissa Tukholmassa niin laittakaahan kommentteja tulemaan. Erityisesti teidän tuliaisvinkit kiinnostaisivat :)

16.2.2017

Sisustusinspiraatiota Tukholmassa: Asplund ja Svenskt Tenn


Viime viikonlopulla pyörähdin Tallink Silja Oy:n kutsumana tosi kivalla designristeilyllä Tukholmaan. Risteily oli siis kokonaisuudessaan design-teemainen ja sisälsi mm. menomatkalla laivalla kiinnostavia puhujia (Anna Pirkola, Johanna Gullichsen, Sami Sykkö) ja ihanan illallisen, sekä perillä Tukholmassa joko visiitin huonekalumessuille tai designaiheisen kiertoajelun. Minä en meinannut millään osata päättää kumpaan ohjelmavaihtoehtoon tarttuisin, mutta lopulta päädyin designkiertoajeluun, joka jätti vapaaksi myös kolmisen tuntia omaa aikaa Tukholmassa.

(Jos Tukholman huonekalumessut kiinnostavat, niin lukaiskaapa vaikka huippumukavan matkaseuralaiseni Modernisti kodikkaan Kertun postaus aiheesta!)

Kiertoajelulla tehtiin kolme pysähdystä; Asplundin ja Svenskt Tennin myymälöissä ja lopuksi Hallwylin palatsin sisäpihalla sijaitsevaan Tukholman desgnviikkoon liittyvään näyttelyyn. Viimeksimainitussa en kuvannut lainkaan, mutta tässä puhelimesta löytyneitä otoksia Asplundilta ja Svenskt Tenniltä. Kiinnostavia molemmat! Tykkään reissulla tehdä inspiroivista jutuista tällaisia kuvallisia muistiinpanoja kännykällä, nyt niitä kertyikin aika läjä.

Asplundilla tapasimme myös toisen yrityksen perustajista, Michael Asplundin, joka kertoi meille lyhyesti yrityksen vaiheista. Tuolta myymälästä mulle jäivät erityisesti mieleen seinien väreiksi valitut tummat harmaat ja siniset, kauniin syvän vihreä keittiö, kalusteiden hienot harkitut yksityikohdat ja houkuttava villamattovalikoima.

Ja sitten toinen pysähdyspaikkamme Svenskt Tenn.




Täällä väri- ja kuosi-iloittelun keskellä tunsin kyllä olevani kuin kotonani, Svenskt Tennin maailma on viehättänyt mua aina. Eniten mieleen jäivät huikean sininen huone sisääntulon vieressä, puuterisen sävyiset pellavaverhot ja seinät, rottinki siellä täällä, huikeat kuviolliset rullaverhomallit, kauniit nahkapunoskaiteet ja monenväriset samettisohvat. Ihastelin myös tovin verran tuollaisia terrakottaruukkuja, joissa oli messinkiset aluslautaset. Ja nuo kuosit, kuosit kuosit. Ihania. Lisäksi yllätin itseni tuijottelemasta kauan tuota myymälän kaunista lattiaa; kalanruotoparkettia joka oli yhdistelty välillä suoraviivaisempaan kuviointiin. Klassisen hieno! Tämän myymälän isoin anti oli ehkä tuo puuteristen sävyjen ja näyttävien kuosien yhdisteleminen - siitäpä saatoin vähän inspiroitua suunnittelemaan yhden remonteerauksen maalla Vihreässä talossa...

Asplund sijaitsee osoitteessa Sibyllegatan 31 ja Svenskt Tenn osoitteessa Strandvägen 5. Ovat aika lähekkäin ja mukavasti Östermalmin kaupunginosassa, josta löytyy paljon kivaa sisustuksesta innostuneelle. Laitanpa vielä toisen postauksen tulemaan, jossa kerron mitä tein sitten se parisen tuntia Östermalmilla kiertoajelun päätyttyä. Tulossa ihailemani vintagekalustekauppa ja kiva lounasvinkki. Ja tietty ne tuliaiset.

(Matkan tarjosi Tallink Silja Oy)