Näitä odotimme vapulta: hitaat aamukahvit, sumuisen pellon tuijottelu, pihasaunan lämmitys, lempeät löylyt, tippaleipä tai kaksi, nokosia nokosten perään, pohjatöitä ja maalauspuuhia. Mutta sitten tuli vatsatauti ja pyyhkäisi kaikki suunnitelmat uusiksi. Kaupungissa valmiiksi pakattu auto purettiin ja pyykkikone laitettiin pyörimään. Keltaista jaffaa kului ja harmitti.
Taudin hellitettyä itse kultakin päätin että maalle on päästävä, edes käymään. Muutaman askareenkin ehtisi vielä ehkä hoitaa. Hyppäsin autoon ja ajoin tervehtimään taloa, kuskasin tavaraa, mallasin värilastuja, valmistelin ja järjestelin. Pikainenkin reissu pellonreunaan kirkasti ajatuksia kummasti. Mutta kyllä pian on mentävä pidemmäksi aikaa, laitettava tuli hellaan ja hengiteltävä ilman kiirettä. Hommat ja mietteet jäivät pahasti kesken.
Ensi viikolla kaupungissa aloitetaan muutto. Uusi koti löytyi, varmistui ja odottelemme avainten luovutusta jo malttamattomina. Vaikka tätä vasta myytyä, itse rempattua kaupunkikotia jääkin ikävä, on sellainen olo että maa polttaa jalkojen alla. Eteenpäin, eteenpäin.
(Nämä kuvat ovat maalta viime marraskuulta. Silloin ei ollut tauti eikä kiire.)
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti