Keittiön tasoa miettimässä

Mietiskelen täällä tulevan talon keittiön materiaaleja - pyörittelen samalla koko talon matskuja ja värejä jotta meininki pysyisi yhtenäisenä. Pikku hiljaa alan mietiskellä jo seinien sävyjäkin. Mutta pysytäänpäs nyt ihan vain keittiön tasossa. Keittiöstä on näillä näkymin tulossa mattamusta, lattiaan lehtikuusiparkettia. Edellinen itse suunniteltu keittiö oli tumman harmaa, nyt tekee mieli mennä oikein kunnolla vielä tummemmaksi.

Olin jo kauan sitten päättänyt että talon keittiöön laitetaan kvartsikomposiittitaso. Meillä oli edellisen vuokra-asunnon keittiössä Silestonea ja se oli mielettömän hyvä. Ei mennyt käytössä yhtään miksikään, ei imenyt tahroja, ei naarmuntunut ja oli megahelppo pitää puhtaana. Luonnonkiveen verrattuna siis todella huoleton ja huoltovapaa. Olinkin iskenyt silmäni ja jo vähän niin kuin päätynyt yhteen Silestonen kauniiseen väriin, tuohon Snowy Ibizaan joka näkyy pienenä palana tuossa alemman kuvan oikeassa alanurkassa. Tosi kaunis ja hillityn vähäeleinen yhdistelmä mustan kanssa. Oikein hyvä.

Mutta sitten törmäsin eräässä pressitapahtumassa niin kauniiseen luonnongraniittiin että sydän alkoikin tykytellä siihen suuntaan. Silestone on puristetta joka sisältää pääasiassa kvartsia. Mutta tuo uusi ehdokas on silkkaa kiveä. No entäs se huolto? Tavallinen graniittihan imaisee tahroja ja värjääntyy helposti. Mut tässäpä olisi pinnassa sellainen käsittely joka estää tuon tahrojen imeytymisen, on jopa 15 vuoden takuu. Ja ai hitto miten kaunis! Se on siis tuo isompi kivipala alemmassa kuvassa, merkki on Cosentino Sensa ja väri Colonial White.

Asiat eivät ole huonosti, on kaksi vaihtoehtoa jotka ovat molemmat tosi hyviä. Kumman vai valitsee niin ei varmaankaan tule ruma tai huono. Kumpaa sinä laittaisit mustaan kyökkiin? Onko siellä jollakin jopa kokemusta puolesta tai vastaan tuosta Sensasta tai Silestonesta?

Vihreä talo -blogi 10 vuotta

Niinhän siinä kävi että pyöreiden vuosien juhlahetki tässä blogissa oli ja meni elokuussa ja bloggaaja huiteli autuaan muistamattomana arkea eteenpäin! Mutta ei kai se niin päivän päälle, olkoon nyt vihdoin merkkipäivän muistamisen hetki. Tuumasin että on paikallaan kertoa tarina talon hankkimisen hetkistä kymmenvuotisen taipaleen juhlistukseksi. Se oli nimittäin kymmenen vuotta sitten juhannuksen alla kun laitettiin nimet kauppakirjaan ja Vihreä talosta tuli minun oma. Mutta itse tarina alkoi jo jonkin verran aiemmin.

Olin muistaakseni puolisen vuotta takaperin loppuvuodesta 2007 saanut vihdoin vakituisen työpaikan myötä pankilta lupauksen pieneen lainaan mökin ostamista varten. Se ei ollut ihan helppo ruljanssi silloin, oli jo valmiiksi asuntolainaa yksiöstä Helsingin Kalliossa eikä säästöjä lainkaan. Lisäksi halusin ehdottomasti ostaa mökin nimenomaan yksin ja vain omiin nimiini. Olimme silloin jo kyllä tavanneet ton mun nykyisen aviomieheni kanssa, mutta ei tullut mieleenkään että mökki olisi hankittu yhdessä. Minä halusin oman tuvan omine lupineen. Lupa on voimassa edelleen, talo on yksin minun vaikka sitä yhdessä laitetaan ja asutetaankin.

Koti Kalliossa vuonna 2008. Kuva: Mikko Rasila

Kallion yksiön arvo oli onneksi kohonnut ostohetkestä juuri sen verran että arvonnousu melkein riitti ostettavan kiinteistön päälle laskettuna mökkilainan vakuudeksi. Taisipa pankki pienen riskinkin siihen päälle ottaa - ei ehkä tänä päivänä enää tulisi kuuloon. Aloin vahdata Oikotietä maanisesti. Hakukriteereinä oli ennen vuotta 1959 rakennettu talo ja hintamaksimi joka ei ollut suuri. Mun budjetilla se tarkoitti silloin noin 100-150 km etäisyyttä Helsingistä.

Muistaakseni tammikuulla löysin oikotieltä söpön vanhan talon, jota lähdin lumen ja loskan halki pian katsomaan. Pihapiirissä oli pienen torpan lisäksi hauska navettarakennus, jonka päädyssä oli autioitunut sauna. Suunnittelin mielessäni jo talon kahteen huoneeseen tapetit ja navettaan kesäjuhlat. Jätin tarjouksen joka oli alle pyyntihinnan - oli varattava rahaa mädän kaivon kunnostamiseen ja talon ulkoverhouksen vaihtamiseen. Olin varma että tarjous menee läpi, talo oli ollut mynnissä pitkään ja pystyin jo niin selvästi näkemään itseni sinne asettuneena.

Mutta toisin kävi, myyjä hylkäsi tarjouksen ja päätti ettei myykään ollenkaan. En meinannut millään uskoa. Odotin pitkään että puhelin kuitenkin soisi ja välittäjä ilmoittaisi myyjän mielen muuttuneen. Talon menettämisen aiheuttama sydänsuru tuntui samalta kuin rukkaset joltain ihanalta pojalta teini-ikäisenä. Soittoa ei koskaan tullut ja oli vain nieltävä pettymys. Tämän blogin nimi olisi tyystin toisenlainen jos tuo talokauppa olisi toteutunut, oltaisi varmaankin nyt Valkoisessa talossa.

Myöhemminkin elämässä olen todennut että kyl se taitaa olla niin että asiat menevät kuitenkin sivu suun syystä. Oli kyse sitten työpaikasta tai asuntokaupasta tai ihmissuhteesta tai jostakin pienemmän tai suuremmankin mittakaavan sydämentykytyksestä, pettymystä seuraa yleensä jotakin vieläkin parempaa. Ajattelin että ei voi koskaan tulla enää vastaan taloa joka kolahtaisi samalla tavalla kuin tuo menetetty valkoinen pieni torppa. Mutta vähänpä silloin tiesin.

Vihreä talo vuonna 2008

Sitten Oikotielle ilmestyi ilmoitus perikunnan myymästä rintamamiestalosta pellon reunassa. Hailakan vihreä talo oli kuvattu pilvisellä kevätsäällä, pihapihlajaan oli juuri puhkeamassa lehdet. Sydän hyppeli rinnassa kuperkeikkaa ja soitin välittäjälle sopiakseni näytöstä.

Taloa katsomaan lähdettiin niin isolla delegaatiolla kun autoon mahtui. Mukaan otin asiantuntijoita mm. arvioimaan talon kuntoa (sisko) ja  fiiliksen oikeanlaisuutta (ystäväni Mikko). Ajoimme Vihreän talon pihaan ensimmäistä kertaa poikkeuksellisen lämpimänä toukokuun alun päivänä. Autosta noustessa kuului hyönteisten surinaa ja heinikon havinaa, tuuli lämpimästi. Heti tuntui siltä kuin olisi kotiin tullut. Taloon sisään astuessa tunne vain voimistui. Siellä oli juuri oikeanlainen valo, lämpö ja tuoksu. Ja niin paljon tilaa, monta huonetta! Kauniit alkuperäiset ikkunat ja lautaa kokolattiamattojen alla, pintaremontin tarpeessa mutta juuri sopivan vähän ajan saatossa uudistettu. Ikkunoista aukesi kaunis näkymä pienelle pellolle, talon takana oli mukava pläntti omaa nuorta metsää.

Talosta oli jätetty jo yksi tarjous, mutta se oli reilusti alakanttiin. Minä jätin omani, vain karvan alle pyyntihinnan. Se riitti. Tarjouksen hyväksymisessä kesti melkein kuukauden. Koko sen ajan yritin pysyä housuissani ja olla suunnittelematta liikaa jos vaikka kävisi kuitenkin ohraisesti niin kuin valkoisen taloehdokkaan kanssa. Viimein välittäjä soitti että tarjoukseni on mennyt läpi ja kaupantekopäivä sovittiin juhannuksen alle.

Matkalla kaupantekoon ostettiin siskon kanssa autoon evääksi kermamunkit. Myyjät jo odottivat kun päästiin perille pikkukaupunkiin välitystoimiston konttorille. Kun nimet oli laitettu paperiin, kerroin että olin haaveillut juuri tällaisesta talosta teinistä asti. Minua ja myyjiä molempia itketti ja halattiin. Talon tarinalle oli nyt jatkaja, minusta tuli sen toinen omistaja. Sen vuonna 1948 rakentanut pariskunta oli muuttanut siitä ehkä 80-luvulla kaupunkiin ja siitä pitäen se oli toiminut heille kesäasuntona. Viimeiset vuodet kaunis sotien jälkeen talkoilla pystyyn laitettu vihreä talo odotteli pellonreunassa yksinään. Taisi odottaa juuri minua.

Muistan ensimmäisen yön talossa kuin eilisen. Juhannus 2008 oli viileä ja kostea, niin myös rintamamiestalo johon oltiin juuri tultu miehen kanssa ensimmäistä kertaa omilla avaimilla. Yritimme lämmittää laittamalla tulet keittiön leivinuuniin, mutta se vain tupsautteli paksuja pilviä savua keittiöön. Laitoimme nukkumaan kylmien ja kosteiden lakanoiden väliin hassuun kelloradiosänkyyn ja hytisimme pitkin yötä. Seuraavana päivänä naapuri tuli neuvomaan että pitää polttaa sanomalehteä uunin nuohousluukussa jotta hormi alkaa vetää. Niin alkoi tutustuminen vanhan talon kanssa elämiseen.

Kesä 2008 remontoitiin ankarasti. Talosta kannettiin pois tarpeetonta ja tilalle kaunista ja tarpeellista. Kuvasin pienellä digipokkarillani kaikkia vaiheita tietäen että kuville tulisi pian käyttöä. Olin löytänyt blogit ja blogannut itsekin jo pari vuotta, todennut että se on mielettömän mukavaa puuhaa. Suomalaisia sisustusblogeja ei tainnut olla olemassa kuin kourallinen kun aloitin omani sitten elokuussa. Muistan tuolta sisustusblogien alkutaipaleelta ainakin ihanan (jo kadonneen) blogin jonka nimi oli Nestled in, samoin Jutan Kootut murut. Liiviaakin luin. Mitähän muita oli olemassa vuonna 2008?  Puhuin myös siskon ympäri aloittamaan oman sisustusbloginsa että voitaisiin vouhottaa yhdessä. Ollaan vouhotettu nyt siis jo kymmenen vuotta.

Ensimmäisen postauksen julkaisin 13.8.2008. Siitä tämä kaikki sitten lähti. Digikuvat blogeissa olivat pieniä ja suttuisia, siitä ne pikku hiljaa vuosien varreilla kasvoivat ja muuttuivat valoisammiksi. Talon remontti eteni, tuli monta kesää, monet juhlat, monta iltaa viljan kasvua katsellen. Mentiin naimisiin, hankittiin toinen pikkukoira. Oli iloja ja riehaannuttavaa riemua, oli suruja ja pettymyksiä, oli kuplivaa innostusta ja hyviä ja hölmöjä ideoita pellonreunassa ja elämässä muutenkin. Paiskittiin ankarasti hommia kaikilla rintamilla. Oli höyryäviä jäähdyttelyhetkiä saunan kustilla, oli yöllä pellolla risteilevä puimuri. Oli tuli hellassa ja palavat kynttilät ja valoisat yöt jolloin ei nukuttu. Nurmen niitto, vasarointi, rapsutus ja maalaus. Monta kotia kaupungissa ja aina vain paikallaan pysyvä Vihreä talo. Näistä poimin blogiin harvat mansikat, pienet kuvat ja kauniit hetket. Lukijamäärät kasvoivat, yhteisö suureni, blogeja tuli runsaasti lisää. Alussa ei kai kukaan osannut arvata että blogeista tulisi monelle toimeentulokin. Pisimpään koskaan kestänyt harrastukseni, nykyään myös työ. On ollut ihan hitokseen hienoa!

Kiitos että olet lukenut.

(Postauksen kuvat ovat blogin alkutaipaleelta, vuosilta 2008 ja 2009.)

Uuteen taloon vanhat kalusteet - makuuhuone

Tulevan talon makkarin sisustussuunnitelma on simppeli: sänky ja vuosia sitten lahtelaisesta osto- ja myyntiliikkeestä löytynyt vanha puinen lipasto. Lipasto sijoitettanee niin että se toimii samalla yöpöytänä, eli laskutilana ja paikkana pienelle lampulle sängyn lähettyvillä. Lisäksi lattialle laitetaan  pieni pörheä villamatto, jotta aamulla noustessa voi upottaa heti varpaat johonkin lämpimään ja pehmeään. Se näkyykin tuossa kuvassa meidän sängyn vieressä.

Kalusteita tulee siis vain nämä kaksi näillä näkymin. Sisustuksen koukku olisikin sitten seinien sävy, jota paraikaa ankarasti pohdin. Joku ihana levollinen väri joka tekee huoneesta valmiin oloisen niukasta kalustuksesta huolimatta.

Mistä inspiroiduin Habitaressa?

Terveisiä Habitaresta, paljon kaunissta katseltavaa ja hyviä ideoita on siellä tarjolla tänä vuonna. Tuntuu että vuosi vuodelta messuosastoihin panostetaan enemmän ja enemmän ja taitavien suunnittelijoiden ja stailistien kädenjälki näkyy yhä laajemmin. Hyvä kehityksen suunta! Näytteilleasettajat tuntuivat tällä kerralla olevan yksimielisiä siitä että maanläheiset värit ovat nyt sisustuksessa se juttu. Ja ylivoimaisena somistesuosikkina heinät! Monessa blogissa onkin jo ollut raporttia upeimmista messuosastoista, joten minä kirjoittelen messuista enemmän omasta näkökulmastani. Mitä sieltä jäi mielen päälle omaa taloprojektia ajatellen?

Aloitetaan seinien väreistä. Monella osastolla näkyi siis voimakkaitakin maanläheisiä sävyjä, joista minua eniten sykähdyttivät erilaiset sinapit ja hiekat. Marimekon osastolla (alimmat kuvat) yhdistyivät molemmat, kun osa seinistä oli maalattu ja osa päällystetty korkkilevyllä. Tosi kaunis seinäpintana tuo korkki - tekisi huoneeseen varmasti myös ihan pehmeän akustiikan. Ylimmässä kuvassa on Hakolan osaston herkkua väriyhdistelyä. Juuri oikean sävyisenä tuo seinän sinappi yhdistyy itseasiassa hirmu kauniisti tosi moniin väreihin. Oiskohan tässä ideaa lapsen huoneeseen... Ja sitten vielä poiminta vuodevalmistaja Matrin osastolta. Seinät oli maalattu tyylikkäästi kahdella värillä ja rajattu lämpimällä tiilenpunaisella. Tällaista maalaamistapaa näkee monesti ainakin vanhojen kivitalojen rappukäytävissä, mutta miksei voisi soveltaa asunnonkin puolelle?

Mietiskelen kovasti tulevan talon laattaladontoja sekä sisälle että pihalle. Kuvasin messuilta talteen nämä kaksi esimerkkiä siitä että yksinkertainen tyyli voisi olla se juttu. Ylin kuva on valaisinfirma Innoluxin osastolta (kaunis osasto muutenkin, kantsii ilman muuta piipahtaa!). Tiilenmuotoiset betonilaatat näyttävätkin tosi raikkailta kun ne on ladottu mahdollisimman yksinkertaisesti. Ja toinen esimerkki Marimekolta, pöydän pinta oli ladottu terrakotan värisillä kantti kertaa kantti -laatoilla ja taas yksinkertaisimmalla mahdollisella tavalla. Kaunista on. Molemmat näistä esmerkeistä passaisivat hyvin vaikkapa eteisen lattiaan tai pihakiveykseen.

Paneloidut seinät tuntuvat tehneet ryminällä paluun ja kyllä vain näyttivät kauniilta mun silmääni nämäkin esimerkit messuilla. Alimmassa kuvassa Woodnotesin osastolla taitaa olla seinämateriaali Siparilalta ja Asun-lehden (huippuhienolla!) osastolla muistaakseni Timberwiselta. Minä ihastuin eniten Glorian kodin osastolta löytyneeseen Wall+ sisustuslevyyn. Se on tuo kauniin petroolin väriseksi maalattu sormipaneelin näköinen matsku toiseksi alimpana. Materiaali on puukompostiittia, ekologinen ja täysn kierrätettävä. Se on kuulemma vedenkestävä ja sopii myös vaikkapa kylppärin seiniin, keittiön välitilaan - ja tietenkin kaikkiin mahdollisiin kuiviinkin tiloihin seiniksi ja katoiksi. Sillä voisi päällystää vaikka kaapin, mitä vain keksiikin. Aloin funtsata josko tästä saisi jujua portaikon seiniin... Ja kylppäreiden kattopanelointia olen myös miettinyt, tämä sopisi siihenkin.

Annon kauniilta ja harmoniselta osastolta imin fiilistä tulevan olohuoneen sisustuksen tunnelmaan. Erityisesti tuo matalalla roikkuva valaisin miellytti mun silmää, ihan kuin auringonlasku huoneen sisällä. Toisiaan lähellä olevat sävyt yhdisteltyinä ja rauhallinen tunnelma olivat tällä osastolla ne jutut. Ja mittakaavalla leikittely; jättiheinät siron sohvaryhmän parina.

Ja lopuksi pieni japanilainen poiminta. Eri Shimatsukan ja Hamanishi DESIGNin osasto oli minusta kokonaisuudessaan ihastuttava ja kivaa inspiraatiota lapsen huonetta ajatellen. Siellähän on tuo Artekin puolipyöreä pöytäkin jota olen tuumannut... Puukuvioisesta kankaasta tehty seinävaate on hyvä idea. Olen mietiskellyt mitä lapsen huoneeseen laittaisi seinälle - huonetta varten ajattelemani kalusteet ovat kovin pikkuista mittakaavaa ja huoneen fiilis jää helposti tyhjäksi. Kivaa tuolla osastolla oli myös kuosien yhdistely ja hauskat kuviolliset säilytyskorit. Niin ja lämmin fiilis ylipäänsä. Sen teki varmaankin tuo seinien osb-levy - sitä sinapin sävyä taas!

Habitare on täydessä vauhdissa Messukeskuksessa vielä tänään ja huomenna, hyvin siis ehtii vielä käymään. Ja kyllä minusta messutarjonta on tänä vuonna reissun väärti! Lisävinkkinä vintagen ystäville että kannattaa ilman muuta kiertää myös Antiikki-tapahtuman myyntiosastot. Siellä oli tosi paljon hienoja esineitä - vaikka vain katseltavaksikin jos ei ole ostohousut jalassa.

Uuteen taloon vanhat kalusteet - olohuone

Tässä tulevan olkkarin sisustuksen kulmakiviä. Ei olekaan pääasiassa kalusteita, vaan matto, lamppu ja orvokki! Lamppu on Lisa Johansson-Papen 60-luvulla suunnittelema, sen olen ostanut ystävän varastosta. Paksu villamatto on vanha marokkolainen, se puolestaan tuli meille toiselta ystävältä vaihtokaupalla. Ja Birger Kaipiaisen jättisuuren keraamisen seinätaulu-orvokin ostin jokunen vuosi sitten panttilainaamosta.

Pari kalustettakin olkkaria varten löytyy. Ensin on tämä ihana talonpoikainen astiakaappi jonka hankin Tori.fi:stä ja taannoin tuunasin. ja sen vieressä Eero Aarnion rottinkinen juttujakkara joka löytyi käytettynä Facebook-kirppikseltä.

Meillä on nyt käytettynä ostettu Artekin valkoinen sohva (sen kulma pilkistää tuossa yllä olevassa lamppukuvassa), mutta se on käynyt liian pieneksi. Isompi sohva on etsinnässä. Samoin hankittavaksi tulee jonkinlainen sohvapöytä, sellaista ei ole ollut ollenkaan. Täytyy löytää siis jotakin joka rimmaa noiden kulmakivien kanssa. Olkkari ja keittiö ovat tulevassa talossa yhtä tilaa, joten olkkarin kalustukseen laskettakoon myös ruokaryhmä. Nykyisestä ruokapöydästähän tulee minulle työpöytä, joten isompi pöytäkin täytyy metsästää. Nämä ovatkin varmaan ne suurimmat hankinnat jotka talon sisustusta varten tarttee sitten tehdä.

Uuteen taloon vanhat kalusteet - lapsen huone

Lapsen (aka Pikkumussukan) huoneeseen löytyy kotoa jo pari kalustetta, molemmat Muuramea. Käytettynä ostetut Jolla-sänky ja TV-tasona palvellut Iso Kaksonen pääsevät siellä hyvään käyttöön. Niiden lisäksi nyysitään Vihreän talon yläkerrasta pari täyspuista 50-luvun kalustetta. Säilytyskalusteeksi tulee vanha loimukoivuinen kaappi ja kirjoille tuo kivan muotoinen seinähylly. Molemmat tuovat vähän lämpöä vitivalkoisten Muuramelaisten rinnalla. Lapsosen huoneen seiniin olen tuumannut jotakin vähän voimakkaampaa väriä joka sitten yhdistäisi kivasti valkoiset ja koivunväriset kalusteet.

Mitä vielä puuttuu; pöytä ja pari tuolia. Etsinnässä on Artekin lasten puolipyöreä pöytä ja pari N65-tuolia valkoisella pinnalla. Katsotaanpa jos jostain vielä löytyisi käytettynä ennen kuin talo valmistuu. Ja jotakin pehmeää ja löhöiltävää kaivataan ehkä myös. En tiedä vielä olisiko se jotakin pehmeää rahia, sohvaa, daybediä vai mitä.

Uuteen taloon vanhat kalusteet - työhuone

Mietin tietenkin jo täyttä höyryä tulevan kaupunkikodin sisustusta. Ajatus on että tietenkin hyödynnetään kaikki meidän olemassa olevat kalusteet uudessa talossa, mitään ei laiteta pois. Koska olemme tässä jo joitakin vuosia asuneet kaksiossa ja kalusteita on vain kahden huoneen tarpeisiin, täytyy muutamia hankintojakin tehdä. Mutta kaiken pohjana siis vanhat kalusteemme ja niiden seuraksi sitten tarpeen mukaan lisää.

Teenpä nyt pienen postaussarjan siitä mitkä olemassa olevat kalusteet/esineet ovat minkäkin huoneen sisustuksen pohja. Aloitetaan työhuoneesta, josta tuleekin kovin Artek-painotteinen. Meidän pieneksi käyvästä valkokantisesta ruokapöydästä tulee minulle työpöytä ja sen ääreen työtuoliksi laitetaan vastikään löytynyt 45-nojatuoli pellavan värisillä satulavöillä. Seinälle kiinnitetään nuo kaksi 112B hyllyä. Säilytyskalusteeksi tuumasin vanhaa puista pukukaappia, joka onkin seurannut minua monessa muutossa jo yli 15 vuotta. Se on nyt kermanvalkoinen, mutta saanee uutta väriä pintaan tässä kohta.

Kaiken Artekin vastapainoksi mietin herkullista väriä tai tapettia. Vahvimmin suunnitelmissa on pyörinyt alla näkyvä William Morrisin "Willow Boughs". Se kamppailee vielä yksivärisiksi maalattujen seinien kanssa, katsotaan kumpaan päädytään. Ja näkyypä samassa kuvassa aiottu lattiakin, se on Timberwisen lehtikuusiparketti sävyssä Arctic.

Seuraavaksi lapsen huoneeseen!

Rakennuslupaa odottavan aika on pitkä

Saimme kesällä kaikki lupakuvat, tarvittavat suunnittelijat ja naapurien kuulemiset ynnä muut kasaan ja uuden kaupunkikodin rakennuslupahakemuksen jätettyä rakennusvalvontaan. Siitä asti on odoteltu innostuksen vallassa että lupa lohkeaisi, voitaisi laittaa elementit tilaukseen ja päästäisi aloittamaan maanrakennustöitä. Ensin piti malttaa lusia rakennusvalvonnan kesäloma. Sitten alettiin kuumeisesti odottaa että lupahakemus otettaisiin käsittelyyn, siinä kului melkein koko elokuu. Samalla odottelimme että kaupungin tonttiosasto (jolta vuokraamme tontin) hyväksyisi talomme piirustukset omalta osaltaan. Ja vihdoin pari viikkoa sitten tuli ilmoitus että kuvat on hyväksytty tonttiosastolla ja hakemuskin on alueen lupakäsittelijän hyppysissä ja syynissä. Ah miten mahtavalta tuntui kuulla että homma on nytkähtänyt eteenpäin. Aivan kuin olisi pitkään kypsyneen finnin saanut vihdoin puristaa! Toivotaan ettei hakemuksesta löydy mitään puutteita tai huomautettavaa, ja että käsittely sujuu sulavasti ja rivakasti. Talvella sitten torppa noussee jos kaikki menee hyvin.

Täytyy muistaa juhlistaa jokaista pientä virstanpylvästä että koko monipolvinen rakennuttamisprosessi tuntuu vielä mukavammalta. Tämä malja ja juusto olivat finnin puristamiselle.

Mökkikenkäasiaa

Mökillä käytetään oikeastaa vain kahdenlaisia kenkiä. Ensinnä tietenkin kumisaappaat joilla hiihdellään heinikoissa ja mettässä. Ja sitten on toiset, helposti jalkaan sujautettavat lipokkaat joilla hipsitään huussiin, saunalle, puuvajaan, puutarhaan jne. Lipokkaina ovat menneet kymmenen vuotta palvelleet Reinot. Niissä on vähän se huono puoli että ne vettyvät kostealla nurtsilla kävellessä ja ovat sileäpohjaisina aika liukkaat talvisin. Mutta hyviä puoliakin on piisannut; ovat mukavat, kotoisat ja lämpimät, ja niin tyylikkäät että olen pari kertaa unohtanut vaihtaa kaupunkikengät jalkaan ja lähtenyt isolle kirkollekin ruututohveleissa.

Reinot alkava olla puhkirakastetut ja mietin niille seuraajia. Nyt tarttis sellaiset jotka pitävät kosteutta, ovat helpot laittaa jalkaan - ja NÄYTTÄVÄT KIVALTA. Kah kun laitoin meille alennusmyynnistä juuri uudet kumpparit (nuo ihanat sammalenvihreät Hait) ja hoksasin että tuo kuistihan näyttää tosi paljon siistimmältä kun siellä aina lojuvat saappaat ovat nätin väriset. Viime reissulla mun kaupunkitennaritkin sattuivat vielä sopimaan aika herkullisesti saappaiden vihreään. Että jos nyt katsois uudet lipokkaatkin sitten samalla siisteyden illuusio -periaatteella?

Ehdoikkaina tähän mennessä: Vihreät Super Birkit Birkenstockilta ja perus-Crocsit harmaina. Birkenstockeja käytän muutenkin paljon, ne vois olla varma vaihtoehto. Mutta oisko teillä siellä antaa vinkkejä muista hyvistä kosteudenkestävistä lipokasehdokkaista? Millä te hipsitte pihan poikki?

Familon x Habitare - Lippuarvonta!

Kaupallinen yhteistyö: Familon

Viikonloppuna olin hetken yksin maalla hapettumassa. Halusin maksimoida syysfiilistelyn ja petasin itselleni mökin kuistille pellavaisen tunnelmointipaikan. Tuossa vietin lauantain ja vahtasin pellolla liikkuvia peuroja hämärtyvässä syyskuun ensimmäisessä illassa. Saattaapa olla että viinilasillisenkin itselleni kaadoin. Kannoin alakerran vierasmakkarin sängystä patjat ja petivaatteet kuistin lattialle ja latasin tuon "daybedin" täyteen Familonin pellavaa. Sekoittelin puhtaanvalkoista, puuterista vaaleanpunaista ja harmaan beigeä, eli Greigeä. Ikkunoiden ylle ripustetut magnoliavalot paloivat tunnelmallisen himmeinä ja aurinko laski mettän taa. Vasta yön myötä noussut viileys ajoi yläkertaan oikeaan sänkyyn ja nukkumaan. Pitäisi useamminkin tehdä arjestansa telttaretki ja järjestää puitteita tavallisena viikonloppuehtoona vähän uusiksi. Patjojen ja peittojen siirtely ei ollut suuri urakka, mutta homman tunnelmaa nostava vaikutus melkoinen.

Sisustajien vuoden ykköstapahtuma Habitare on aivan nurkan takana 12.-16.9. ja haluamme nyt Familonin kanssa kutsua teitä sinne tunnelmoimaan ja inspiroitumaan. Messukeskus on silloin täynnä ideoita ja elämyksiä sisustukseen. Familonin omalla Habitare-osastolla 6E41 voi hypistellä syysuutuuksia, kuten rapsakoiden percale-lakanoiden uusia sävyjä. Minä ajattelin erityisesti suunnata sinne koemakoilemaan hotelleista tuttua pehmeänjämäkkää Ergo Hotel -sänkyä, joka on nyt tuotu kaikkien saataville. Ja osastolla voi muuten osallistua arvontaan jossa on palkintona hotelliyö - hotellisänkyä voi päästä siis testaamaan kokonaiseksi yöksikin aamiaisineen kaikkineen.

Mutta nyt seuraa tässä osoitteessa pilettiarvonta yhteistyössä Familonin kanssa: jätä tähän postaukseen kommentti to 6.9. klo 16 mennessä ja voit voittaa itsellesi kaksi lippua Habitareen. Ihan vain lyhyt huikkauskin riittää, mutta jos haluat niin kerro vaikka kommentissasi miten sinä fiilistelet kotosalla arjen keskellä. Nappaa tästä itsellesi liput, ota kaveri kainaloon ja lähde päiväksi kaiken kauniin keskelle hulmuamaan.

Sitten vain kommentoimaan ja osallistumaan, onnea matkaan!

Psssst: Voiton mahdollisuudet voi tuplata suuntaamalla Instagramiin @vihreatalo, siellä alkaa ihan kohta myös arvonta jossa palkintona kaksi lippua.

EDIT: Voittaja on arvottu ja hänelle on ilmoitettu henkilökohtaisesti - onnea Millastiina! Ja kiitos kaikille osallistuneille :)

#satokausi

Somekanavat täyttyvät otoksista muhkeista tattisaaliista ja omenaröykkiöistä. Täällä pellonreunassa vietetään hiukan hintsumpaa sadonkorjuujuhlaa. Nappasin mökille tullessa kaupasta pussin perunoita ja purkin kermaa sillä ajatuksella että kyllä vakiopiilosta kastikkeen verran kantarelleja löytyy. Löytyi tasan yksi vähän kuivahtanut. Yhtä nihkeänä ovat pihan ikivanhat omenapuut. Vain muutamia rupisia minipieniä omenoita killuu oksilla, niistä ei edes yhden hengen piirakkaa irtoa.

Eipähän tarvitse tänä vuonna miettiä miten säilöisi!