Alkaa olla jäähyväisten aika

Nämä kuvat ovat syksyltä 2017

12. kesä vihreässä talossa kääntyy syksyä kohti. Jo kevään aikana mieleen hiipii hitaasti mutta varmasti ajatus, jonka en ajatellut koskaan tulevan. Tulee vahva intuitio siitä että meidän aikamme tässä rakkaassa kesämökissä on pikkuhiljaa tulossa päätökseensä ja ehkä kohta on annettava jonkun muun unelmien täyttää nämä nurkat.

Kun ostin tämän talon vuoden 2008 alkukesällä, ajattelin etten koskaan myy sitä. Olin saanut pankista yksin pienen lainan kesämökin ostoa varten ja kun ostotarjoukseni vihreästä rintamamiestalosta pellon laidassa hyväksyttiin, en olisi voinut onnellisempi olla. Tunsin itseni vahvaksi ja itsenäiseksi - minä pieni nainen ostin itse itselleni talon! Kauppojen tekoa seurasi monta onnellisinta kesää ja sadoittain riemun hetkiä, joita en vaihtaisi mistään hinnasta pois. Ne säilyvät aina, vaikka talo jatkaisikin eloaan jonkun muun rakastavissa käsissä. Samalla tavalla kun niiden ihmisten muistot, jotka ovat asuttaneet taloa ennen minua.

Mistä sen sitten tietää kun on tullut aika luopua? Sen vain tietää. Ajatukset alkavat vaeltaa jossakin seuraavassa, vielä määrittelemättömässä haaveessa. Itsensä sijaan näkee taloa laittamassa jonkun muun, miettii miten onnellinen joku muu voisit siellä olla. Ajatus myymisestä ei purista sydänalaa, vaan tuntuu päinvastoin keveältä. Kävelen huoneiden läpi ja tunnen itseni levottomaksi - pitäisi pakata ja lähteä. Tämä talo OLI minun suurin unelmani ja nyt minulla on varma olo että on aika luopua siitä. Luovuttaa talo tiluksineen eteenpäin sellaiselle, jolle se on suurin unelma juuri NYT.

En kiirehdi mökin myymisen kanssa, valmistelen sitä nyt kaikessa rauhassa. Se tapahtuu sitten kun tarkoitus on, juuri oikeaan aikaan, oikeiden ihmisten kanssa ja myötävaikutuksella. Sitä odotellessa on aikaa totutella rauhassa ajatukseen ja itkeä juuri se määrä haikeita itkuja joka tähän eroon tarvitaan.

Rakas vihreä talo.