Joulusiivouslistan kaksi kohtaa

Kun ilta hämärtyy ja kynttilät sytytetään, kukaan ei huomaa pesemätöntä keittiön lattiaa, kaappien arkilähmää eikä nurkkiin kertynyttä pölyä. Hyviä puolia tässä valon vähyydessäkin! Siispä joulusiivouksemme on tänä vuonna seuraavanlainen:

-vaihdetaan sänkyihin puhtaat lakanat
-laitetaan tiskikone hyrräämään

Kaikkea muuta kotitaloushommaa ehtii tehdä vaikka sitten välipäivinä, jos tekemisen puute iskee. En usko että joulu tulee siivoamalla, joten emme luuttua joulunalusviikostamme kiireistä. Otamme sen sijaan ylimääräisiä torkkuja.

Tauluja seinille

Marianne Niemisen kookkaat öljyvärimaalaukset olivat nojailleet olohuoneen seinään tarpeeksi kauan. Odottelivat että sain rauhassa mietiskellä mihin kohtiin tarkalleen ottaen ripustetaan. Tulikin harkittua hartaasti, taloon muutostahan on jo puolisen vuotta.

Näissä kuvissa on käynnissä vihoviimeinen mallaus, noille paikoille ne suurin piirtein tulivat. Musta hiukan ylemmäs, ei sentään sohvaan kiinni. Vaaleampi on niin isokokoinen (2m leveä) ettei se mahtunut pariin edelliseen asuntoomme, vaan oli ystävän kotona väliaikaissijoituksessa odottamassa. Olipa mahtavaa kun sen sai hakea uuteen taloon, sille suunnitellulle seinän pätkälle.


Kyl se on niin että ilman näitä kuvia olohuone tuntuisi kuitenkin jotenkin keskeneräiseltä ja hengettömältä.

Itsenäisyyspäivän mustikkarättänä ja joulukattaustuumailuja

Kaupallinen yhteistyö: Arabia

Nostetaanpa joulun juhlan alla ruokakomeron hämärästä hetkeksi parrasvaloihin astiasarja, jota löytyy varmasti aika isosta osasta suomalaisia keittiöitä. Se on niin tuttu ja niin monessa arjessa mukana ettei siihen tule ehkä lainkaan kiinnittäneeksikään huomiota. Mutta katsotaanpa nyt tarkemmalla silmällä professori Tapio Yli-Viikarin vuonna 1979 Arabialle suunnittelemaa Uunikokkia. Sehän on itseasiassa muodoltaan aika tosi kaunis ja ansaitsisi päästä näkysälle muuallekin kuin uunin uumeniin.

Mulla on ollut vuosien varrella Uunikokkia valkoisena ja vanhemmassa (ehkä 90-luvulla tuotannossa olleessa?) mustassa värissä, kirppiksillä olen monesti törmäillyt myös vielä aiemmin valmistuksessa olleeseen hienoon ruskeaan versioon. Kaikki hienoja, tykkään niissä erityisesti noista ulkopinnan koristeellisista uurteista. Nyt viehättää eniten nykyisestä valkoisesta valikoimasta tuo kulmikkaampi muoto. Varsinkin pienet kulmikkaat vuoat ovat alkaneet viihtyä keittiössä ja ruokapöydässä kaikenlaisten asioiden säilyttiminä ja tarjoiluastioina.

Tuumailin ja testailin kotosalla olkkarin pöydällä jo vähän jouluisia kattaushommia. Tänä aattona laitan illallispöydän täyteen hartaudella keräämääni Birger Kaipaisen Arabialle suunnittelemaa Paratiisi-sarjaa ja maustan sitä myöskin keräilyastiakaapistani löytyvillä syvän koboltinsinisillä, käsinmaalatuilla Ulla Procopén Valencioilla. Uunikokit solahtavat niiden seuraan hienosti ja näyttävätkin yhtäkkiä aika eleganteilta, eikö? Meinaan laittaa niihin tarjolle kaikenlaista joululeivästä mäteihin ja silleihin, marmeladikuulista kuivattuihin luumuihin. Ja tietty joululaatikot.

Seuraa jouluvalmisteluja helpottava vinkki: en ole koskaan tehnyt joululaatikoita itse, vaan suoritan joka joulu kaupan valmiiden laatikoiden tuunausrituaalin. Se onnistuu näin: Sekoita valmiiseen joululaatikkoon noin 0,5-1dl kermaa. Kaada seos kauniiseen uunivuokaan (tuo pieni Uunikokki tähän loistava) ja muotoile pintaan matalia huippuja pikkulusikan kärjellä painelemalla. Vuole päälle muutama lastu kylmää voita ja ripottele ylle vielä ohut kerros korppujauhoja. Paista 200-asteisessa uunissa kunnes pinta saa kauniin värin.

Joulun onnellisin on se
Joka huolia vailla
Vatsa täynnä 
Villasukat jalassa
Saa viltin alla maata

Mutta se joulusuunnitelmista ja nyt asiasta mustikkarättänään! Mikäpä olisi itsenäisyyspäivään sopivampaa herkuteltavaa kuin suomalainen perinneruoka. Muistin yhtäkkiä taas maailman yksinkertaisimman uunissa valmistuvan herkun, savolaisen mustikkakukon eli rättänän olemassaolon. Sehän on kaikessa yksinkertaisuudessaan mehevän intensiivisiksi muhineita mustikoita ihanan makean ruiskuoren alla, ja valmistuu näin helposti:

 

Itsenäisyyspäivän mustikkarättänä

200 g voita
1 dl sokeria
4 dl ruisjauhoja
1 tl leivinjauhetta

1l mustikoita

0,5dl sokeria

Nypi pehmeä voi, sokeri, leivinjauhe ja ruisjauhot pehmeäksi taikinaksi. Voit halutessasi korvata osan ruisjauhoista vehnäjauhoilla. Voitele uunivuoka ja levitä sen pohjalle mustikat joihin olet sekoittanut sokerin. Taputtele taikinasta mustikoiden päälle ohut kuori. Paista noin 200 asteisessa uunissa tunnin verran. Jos teet rättänän pieniin vuokiin, lyhennä paistoaika noin 30-40 minuuttiin.

Joku tykkää laittaa taikinaa mustikoiden alle, mutta minä kuulun koulukuntaan jossa siitä tehdään vain kuori. Ja rättästä saa muuten tehtyä myös helposti vegaanisen version kun vaihtaa voin  vegaaniseen margariiniin.

 

Ohjeesta piisasi mustikoita ja taikinaa jaettavaksi keskikokoisen vuoan lisäksi pienempiin. Onnekas on tänään se joka saa tuollaisen yhden hengen luksusrättänän itselleen. Huonosti eivät toki ole asiat hänelläkään, joka lusikoi rättänää ääntä kohti Valencia-lautaselta. Jottei homma mene liian äkkimakeaksi, tarjoan rättänän silkan sokeroimattoman kermavaahdon kanssa. Makeamman ystävä voi valkata kyytipojaksi vaikka kauravaniljakastiketta.

Sitten vain odottelemaan illan hämärtymistä ja Linnan juhlien alkua. Ihanaa, juhlavaa ja leppoisaa itsenäisyyspäivää itse kullekin säädylle!

 

Uusi ruokapöytä ja tuolit

Tuossa aiemmassa kyökkipostauksessa vilahtaneista ruokapöydästä ja tuoleista tuli jonkun verran kysymyksiä, joten tässä ne vähän tarkemmissa kuvissa. Pöytä on &Traditionin In Between SK5 jonka on suunnitellut Sami Kallio. Sitä saa parissa eri värissä, tuo meitin on valkolakattua tammea ja koko 90x200cm. Todella tukeva ja jykevä pöytä. Tuolit taas ovat vanhat kunnon kahvilaklassikot, Ton Chairs malli 811. Niihin valkkasin runkoon luonnonvärisen puun, selkänojaan hitusen koristeellisen rottinkipunoksen  ja istuimeen pehmustetun kangasverhouksen. Kankaaksi otin pitkän jahkauksen jälkeen vaaleanpunertavan ja eläväpintaisen Robo 703:n. Tuolit halusimme kangasverhottuna istuinmukavuuden vuoksi - ja ovatkin kyllä hitsin mukavat. Istuimen verhous on simppeli vaihtaa sitten joskus jos/kun kangas menee huonoon kuntoon.

Tilasin koko setin Finnish Design Shopista*. Tuoleja ei löytynyt suoraan heidän nettikaupan valikoimasta, mutta koska siellä on muita Ton-tuoleja, rohkenin kysellä asiakaspalvelusta saisiko 811:tä myös tilattua. Ja saihan sitä. Kantsii siis kysellä jos joltakin FDS:n valikoiman merkiltä kaipaa jotakin jota ei löydy nettikaupasta, tilaaminen saattaa hyvinkin onnistua.

Tein myös silviisiin rohkean vedon että tilasin tuon pöydän näkemättä juuri tuota mallia ja väriä etukäteen luonnossa - sitä ei löytynyt mistään nähtäviltä täällä pääkaupunkiseudulla. Riskin uskalsi kyllä ottaa, pöydän olisi saanut palautettua jos valinta olisi mennyt ihan vinoon. Mutta ei mennyt, tykkäämme täysillä. Vahtailin erilaisia pöytävaihtoehtoja siellä ja täällä noin vuoden päivät, eikä sinä aikana tullut vastaan mitään mikä olisi malliltaan ihastuttanut yhtä paljon kuin tuo In Between. Siinä on minusta noiden jalkojen muodon ja asennon ansiosta kivan 50-lukulainen tuulahdus.

Näitä kalusteita valkatessa kuvittelin mielessäni tilanteen joka toivottavasti tulee eteen joskus tulevaisuudessa: yritin visioida pöytäryhmän jonka tyyli kestäisi niin hyvin aikaa, että näkisin meidän nyt 3-vuotiaan lapsosen kyläilemässä sen ääressä sitten joskus minun ikäisenä. Aika sen sitten näyttää osuiko nappiin.

*pöydästä ja tuoleista saatu alennusta

Uusille urille

Pikkuhiljaa työ yläluokkien ja lukion kuvisopettajana on jäänyt taka-alalle ja olen alkanut tehdä enemmän ja enemmän töitä sisustussuunnittelijana. Viimeisen vuoden aikana vyön alle on ehtinyt kertyä kokemusta suunnittelutyöstä yhdessä kokeneen ja huipun Anni Taimiston kanssa. Yhteiset hommat jatkuvat ja kehittyvät - niistä myöhemmin varmasti täälläkin lisää. Joitakin töitämme olen jo vähän Instagramissa vilautellutkin, kaikkiaan mukaan on mahtunut jo ravintoloita, huoneistohotelli, liiketiloja ja yksityiskoteja. Tuntuu siltä että olen oikealla tiellä ja kulkemassa oikeaan suuntaan.

On kova halu olla työssä mahdollisimman osaava ja pätevä, mitä ikinä teenkään. Keväällä minulle tuli omituisen selkeä intuitio joka käski lähettämään ennakkotehtävät Aalto-yliopiston Sisustusarkkitehtuurin koulutusohjelman pääsykokeisiin. Muistan kuinka kävelin Otanimessä Alvar Aallon suunnitteleman kampusrakennuksen pitkää käytävää opintotoimistoon tehtäviä toimittamaan. Oli kummallisen rauhallinen ja varma olo että tänne tulen vielä uudestaankin. Monta kertaa.

Ennakkotehtävien perusteella tuli kutsu pääsykokeisiin. Rauhallisuus jatkui. Tietty kokeissa jännitti - niinkuin jännitti silloinkin kun pyrin ja pääsin aikoinaan samaiseen kouluun opiskelemaan kuvismaikaksi. Mutta vielä enemmän innosti: kaikki tehtävät olivat hauskoja ja hikoiluttivat, tällaista lisää! Kolmen päivän tehtäväurakan jälkeen alkoi suvi, jota vietin ajatellen että ei se ota jos ei annakaan.

Kesäkuun lopussa tuli sitten tieto että minut on hyväksytty opiskelemaan Aaltoon. Mikä mie-le-tön tunne. Vaikka suunnittelutyöt olisivat joka tapauksessa koulupaikasta riippumatta jatkuneet, tuntui että kouluun hyväksytyksi tuleminen vahvisti että oikealla tiellä ollaan. Syksy onkin nyt ollut melkomoista haipakkaa kun olen yhdistellyt sometöitä, suunnittelutöitä ja opiskelua. Opiskelun aloittaminen pitkän työurarupeaman jälkeen ei ole ollut pelkästään aivan mutkatonta. Mutta kyllä vaan olen ollut mielissäni. Elämä muuttuu mutta antaa vain muuttua.

Minusta tulee sisustusarkkitehti.