Tein siis viime vuoden puolella päätöksen myydä Vihreä talo eteenpäin seuraavalle mökkikuumeiselle. Päätin myös etten hötkyile myynnin kanssa, vaan annan itselleni reilusti aikaa tottua ajatukseen. Talven mittaan tuumin että tulevana keväänä voisi olla sopiva hetki päästä paikasta lopulta irti. Olen käynyt viime kuukausina mökillä muutaman kerran katsomassa että talo ja tilukset ovat kunnossa. Samalla olen hissukseen tuumaillut mitä tavaraa talosta haluan pitää ja minkä annan mennä kaupan mukana seuraavalle omistajalle. Tätä tuumailua on ollut tarpeen myös tehdä tosi rauhassa ja kiirehtimättä. Niin monen mökkiesineen mukana kulkee kesämuistoja erilaisilta maaseudun kirppisretkistä, talon omistamisen ensihetkistä, kaikenkarvaisista kesäjuhlista ja sen sellaisesta. Osa tavaroista tuntuu vahvasti kuuluvan Vihreään taloon ja toinen osa on vahvasti sellaisia jota haluan jatkossakin kuljettaa mukanani. Sitten on vielä osa josta en ole varma kumpaan joukkoon se kuuluu ja jota pitää vähän mietiskellä.
Kalusteita tuotiinkin jo tarpeellinen satsi kaupunkiin lapsen huoneeseen. Seuraavaksi katselin Vihreän talon astioita läpi ja tuumin mitä haluaisin ottaa käyttöön meille kaupunkiin. Ensimmäisenä taisin tarttua näihin Nanny Stillin kauniisiin ametistin värisiin Sulttaani-sajan viinilaseihin. Oli ihana lämmin kesäpäivä kun löysin näitä satsin mökin lähiseudun rompetorilta - niiden kiertäminen on ollut yksi rakkaimpia suviharrastuksiani. Muistan sen päivän kuin eilisen.
Nämä lautaset ovat kuin tehdyt kesäkeiton syömiseen. Kuvion nimi on Puketti ja suunnittelija Raija Uosikkinen. Nämä ovat olleet Arabialla tuotannossa ilmaisesti 60-70-lukujen vaihteessa. Nämä nappasin mökille yhdeltä kesäretkeltä Tampereelle. Siellä mun on tapanani käydä aina Vaarin varastossa kurkkaamassa mitä uutta on tullut tarjolle. Hinnat ovat siellä kovin kohtuulliset ja jos jotakin mieluista löytää, kannattaa toimia nopeasti. Niinpä nappasinkin silloin pinon Puketteja kainalooni muitta mutkitta. Näistä on nyt kaupunkiin tuomisen jälkeen tullutkin yhtäkkiä käytetyimpiä kaikista lautasistamme.
Marimekon muhkeat Artturi-olutlasit olivat joitakin vuosia sitten vielä sen verran tuntemattomia, että niitä saattoi löytää kirppiksiltä helposti eurolla-parilla kappale. Olenkin napannut niitä aina mökille kun todella halpoja kirppisyksilöitä on tullut kesäretkillä vastaan. Tutustuin näihin laseihin ensimmäistä kertaa kun olin Helsingin keskustassa Marimekon myymälässä töissä vuosia vuosia sitten. Takahuoneen keittiössä oli yksi tai kaksi Artturia ja kahvinhimoinen työkaverini - pitkän linjan marimekkolainen - joi niistä aina aamuisin mahtavan kokoisen maitokahvin. Ehdottomasti kaupunkiin tuotavia muistoja.
Ah Finelin tattikulhot. Toisen olen saanut ihanalta ystävältä lahjaksi, toinen on muistaakseni kirppislöytö. Nämä ovat myös sellaista omannäköistä tavaraa jota haluan pitää mukanani - vaikka Vihreään taloon toki kovin hyvin sopivat. Esteri Tomulan tuotantoa on tullut hiukan keräiltyäkin. Kaj Franckin kirkas 1621-kaadin löytyi kympillä kirpputorilta pari kesää takaperin. Tälle klassikolle on ruokaomerossa kaupungissa hyvin tilaa.
Jonkinlaisen pienen mökkiastia- ja keittiötarvikepompsin pakkaan vielä pahvilaatikkoon kaupunkiin varastoon, siltä varalta että joskus vielä tulee joku uusi kesäpaikkaprojekti. Vähän niin kuin pesämunaksi ja uuden haaveen siemeneksi. Vaikka juuri nyt ei uuden mökin hankinta ole heti mielessä eikä suunnitelmissakaan. Tällä tavalla pikkuhiljaa järkkäilen pääni sisällä asioita ja suunnitelmia samalla kun sorttaan tavaroita.
Sitten kun alkaa tuntua siltä että on valmista, alan metsästää sopivaa kiinteistönvälittäjää.
